Tänään on sunnuntai 22. lokakuuta 2017
 
Kari Laitisen matkakertomus Athokselta:
PYHISSÄKÄVIJÄN PÄIVÄKIRJA



Kuva: Martti Malinen, artikkelin kuvat kirjoittajan

9.6.2008 MATKALLE

Sana pyhiinvaeltaja ei kreikkalaiselle merkitse henkilöä, joka on matkalla pyhään paikkaan. Kreikankielinen pyhiinvaeltajaa merkitsevä sana proskinisis (kunnioitus) tulee verbistä proskineio, joka tarkoittaa ”polvistun osoittamaan kunnioitusta”. Siis pyhiinvaellus ei kreikkalaiselle ole kulkemista, vaan ikonien ja reliikkien kunnioittamista, katumuksen sakramenttiin osallistumista, keskusteluja hengellisten isien kanssa sekä ennen kaikkea osallistumista pyhälle ehtoolliselle. (Rene Gothoni).

Pappiskunkki Venediktoksen keljan kellot. Vierailusta Venediktoksen keljassa kerrotaan päiväkirjan loppupuolella (17.6.)


Pyhiinvaellus Athoksella tapahtuu täsmälleen noin kuin Rene Gothoni sen määrittelee. Mitä sitten kukin pyhissä käynnistään saa, riippuu kävijästä itsestään ja siitä mitä Jumala suo. Vaeltaminen on välttämätöntä päästäksemme kunnioittamaan. Toisaalta vaeltaessa ruumis väsyy, jolloin sielu virkistyy ja valmistautuu kunnioittamiseen. Mielestäni kuvaava suomenkielinen termi pyhiinvaellukselle on ”käydä pyhissä”.

Vuosia sitten luin erään ortodoksiaa käsittelevän englantilaisen teoksen. Siinä oli virke: ”Suomen ortodoksinen kirkko on Bysantin valo pohjolassa”. Siitä lähtien tuo virke on ilahduttanut minua, antanut perspektiiviä hengelliselle elämälleni ja käsityksen kirkkomme yhdestä tärkeästä merkityksestä.

Siis käyn pyhiin Athokselle kunnioittamaan ja hakemaan öljyä vuotavalla astiallani tähän Bysantin valoa pohjolaan antavaan suureen lyhtyyn. Pyrin tuomaan öljyä myös lähimmäisteni lampukoihin ja jos mahdollista niin tilkan polttoainetta itsellenikin.


10.6. OURANOPOLI

Varhain aamulla tapaan matkan johtajan Hannu Pöyhösen ja kahdeksan matkatoveriani lentokentällä. Lennämme Münchenin kautta Tessalonikiin. Tessalonikista matka jatkuu autoilla. Poikkeamme Surotissa sijaitsevassa Pyhälle Johannes Kastajalle nimetyssä nunnaluostarissa. Luostarin kirkossa kunnioitan ikoneita sekä Pyhän Arsenios Kappadokialaisen reliikkiä. Käyn kunnioittamassa luostarin alueella olevaa Vanhus Paisioksen hautaa ja luen sen äärellä pyydetyt esirukoukset.

Kolmisenkymmentä kilometriä ennen Ouranopolia, korkealla vuoristossa on Stageira-niminen kylä. Se on lähellä muinaista Stageiraa, filosofi Aristoteleen syntymäpaikkaa. Athosvuori näkyy komeasti tästä kylästä. Maisema kokonaisuudessaan on ihmisen mieltä rikastuttava, joten tuskin on kaukaa haettu ajatus, että Athosvuorta katsellessaan ovat nuoren Aristoteleen mietteet alkaneet kohota korkeuksiin. Noiden mietteiden hedelmistä saamme nauttia tänäkin päivänä. Nelisensataa vuotta myöhemmin samaa vuorta ihasteli Jumalanäiti.

Ouranopolissa majoitumme pieneen hotelliin. Illalla on yhteinen ateria. Samalla esittäydymme ja kerromme, miksi on kukin matkalle lähtenyt. Meitä on kymmenen miestä ja on kymmenen erilaista syytä ja vaikutinta matkalle lähtemiseen. Perussyy taitaa olla suurimmalla osalla sama.


11.6. KONSTAMONITOS

Aamulla menemme Athostoimistoon. Sieltä saamme viisumit. Ilman etukäteen myönnettyä viisumia ja passintarkastusta ei pääse edes Athoksen luostareihin ja/tai Dafniin menevään laivaan. Lisäksi viisumi tarkastetaan jokaisessa luostarissa, johon yöpyy. On olo, että nyt mennään oikeasti ulkomaille. Athos on Kreikkaan kuuluva autonominen tasavalta. Se on tavallaan kuin Ahvenanmaa Suomessa sillä poikkeuksella, että sinne pääsy on paljon vaikeampaa. Kreikkalaisetkin joutuvat hankkimaan viisumin. Päivässä Athokselle pääsee 120 kreikkalaista ja 10 ulkomaalaista. Ortodoksit, siis suomalaisetkin, katsotaan kreikkalaisiksi.

Paperit ovat kunnossa ja pääsemme laivaan. Laivasta jäämme Konstamonitoksen luostarin satamassa. Rinkka selkään ja kävellen kohti Konstamonitosta. Luonto näyttää rikkautensa, on mitä moninaisimpia kukkasia ja puita. On perhosia ja muita hyönteisiä, onneksi ei hyttysiä. Onhan kukkia Suomessakin, mutta täällä ne ovat suurempia ja niitä on runsaammin. Pari tuntia käveltyämme saavumme luostariin. Menemme arhontarikiin eli pyhiinvaeltajien vastaanottohuoneeseen. Ensiksi meille tarjotaan tavan mukaan kahvia, lukumia, tsipuroa (aniksella maustettua, pontikalle tuoksahtavaa juomaa) ja vettä. Viisumien tarkastuksen ja vieraskirjaan kirjautumisen jälkeen meille osoitetaan yösijat. Papisto saa oman huoneen ja me muut menemme 10 vuodetta käsittävän makuusaliin. Luostarin tilat ovat yksinkertaiset. On siistiä. Kaikkialla on öljylamput. Sähkö on vain keittiössä ja joissain aputiloissa. Tunnelma on rauhallinen, sielu lepää.

Pihalla oleva luostarin työmies, ei munkki, pyytää apua jossain työssä. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Työ on halkojen kärräystä sahauspaikalta luostarin kahteen halkovarastoon. Kärräämme halkoja ja autan pinoamisessa. Koetamme keskustella, juttuun tullaan. Selviävät nimet. Kysyy että olenko ortodoksi. Ilahtuu saadessaan myönteisen vastauksen. Kerron olevani lukija ja laulaja. Alan laulaa ”Hristos anesti eknekron…”. Nikeforos yhtyy lauluun ja niin laulamme yhdessä sen loppuun. Nikeforos jatkaa laulamista. Käsitykseni mukaan laulu on jokin maallinen laulu. Sen loputtua minäkin laulan maallisen laulun ”Minä olen Härmän Kankaanpäästä, pikkuunen ja hääjy…”. Työtoverini nauraa hyväntahtoisesti esitykselleni. Tuskinpa on ennen laulettu em. suomalaista laulua Konstamonitoksen halkovarastossa, ehkä ei muitakaan lauluja. Nikeforos lopettaa työn ja viittaa mukaansa. Menemme trapesaan, ruokatauko. Saan maukasta kylmää papukeittoa, leipää ja haudutettuja kasviksia. Trapesassa on kolme munkkia ruokailemassa. Tervehdin heitä. Yksi heistä kysyy ”Oletko ortodoksi?”. Myöntävän vastauksen kuultuaan ovat tyytyväisiä. Ruokailtuaan he poistuvat. Heidän poistuttuaan, tulee trapesaan yksi munkki. Tervehdin häntäkin. Vastattuaan tervehdykseeni hänkin kysyy uskontokuntaani. Vastauksen saatuaan nyökkää hyväksyvästi. Ruokailtuani jatkamme halkojen kärräystä. Puolisentoista tuntia työskenneltyäni alkaa tuntua, että olen tehnyt tarpeeksi. Ilmaisen sen Nikeforokselle. Hän sanoo, että vielä kolme kärryllistä. Suostun pyyntöön. Sen tehtyäni Nikeforos sanoo vielä kolme kärryllistä. Kieltäydyn kohteliaasti ja poistun halkovarastosta.

Jatkan pyhiinvaellusta tutustumalla luostarin ympäristöön. Menen hautausmaalle ja kurkistan luuhuoneeseen. Kreikan luostareissa on tapa, että vainaja makaa haudassa niin kauan, kun ruumis on maatunut. Sen jälkeen hauta avataan ja luut viedään luuhuoneeseen. Käyn myös kasvimaalla. Tai oikeastaan juuresviljelyksillä, sen verran iso on alue, jossa juureksia ja muita syötäviä kasvatetaan. Siellä on myös suuri kasvihuone jossa kasvatetaan tomaatteja. On myös mielenkiintoisen näköinen kirkon raunio. Koetan päästä sinne mutta en pääse, koska sen ympärillä kasvaa julman näköistä piikkiköynnöstä. On siis tyydyttävä ihailemaan sitä kauempaa.

Ehtoopalvelus alkaa klo 16 ja päättyy klo 19.30. Palveluksen jälkeen on ruokailu. Ensimmäiseksi trapesaan menevät munkit ja papisto, sitten maallikot ja pyhiinvaeltajat. Kaikkien asetuttua ruokapöytien ääreen luetaan ruokarukoukset. Sen jälkeen istuudumme. Igumeni kilauttaa kelloa, jolloin ruokailu alkaa. Samalla yksi munkki alkaa lukea opetustekstiä, esimerkiksi jonkun pyhän elämänkertaa. Lukeminen jatkuu koko ruokailun ajan. Igumenin kilauttaessa kelloa toisen kerran saa alkaa juoda viiniä. Kolmas kellon kilautus merkitsee ruokailun päättymistä. Nousemme pöydästä ja luetaan kiitosrukoukset. Igumenin johdolla poistuvat trapesasta ensiksi munkit hyvässä järjestyksessä, ja sen jälkeen me pyhiinvaeltajat. Trapesan oven ulkopuolella igumeni siunaa jokaisen ruokailijan pitämällä oikeaa kättään samalla tavoin siunausasennossa kuin on ikoneissa Kristuksen oikea käsi. Ruoka on yksinkertaista, maukasta kasvisruokaa. Lisäksi on leipää ja juomana vettä ja hieman viiniä. Jälkiruoaksi on jokin hedelmä. Kasviksia on monenlaisia ja monella tavalla laitettua. Juhlapäivinä on ruoaksi kalaa.

Välittömästi iltaruokailun jälkeen otetaan esille reliikit kirkossa. Meille esitellään ne. Sen jälkeen on mahdollisuus kunnioittaa niitä. En jätä tilaisuutta käyttämättä. Konstamonitoksessa on paljon reliikkejä: Pala Kristuksen ristiä, Pala Kristuksen viittaa, Suurmarttyyri Stefanos , Profeetta Sakarias, Pyhä Konstantinos Suuri, Pyhä Aglanos, Apostolit Luukas ja Andreas, Pyhä Panteleimon, Herran Edelläkävijä Johannes, Johannes Krysostomos, Gregorios Palamas, Pyhä Savvas ym.

Kaikissa käymissämme luostareissa ja skiitoissa noudatetaan bysanttilaista aikaa. Eli auringon laskiessa on kello noin 24, jolloin maailmassa kello on 20.30–21. Kellonaikaa muutetaan auringon laskun mukaisesti. Athoksella ei päivän pituus muutu merkittävästi eri vuodenaikoina, joten auringon laskuun ja nousuun perustuvaa aikajärjestelmää voidaan käyttää ilman merkittävää haittaa. Kello 21 maallista aikaa alkaa luostarissa hiljaisuus.


12.6. VATOPEDI

Kello 3.30 (maallista aikaa) kantautuu korviini kutsu aamupalvelukseen. Palvelus alkaa klo 4. Menen lähes pimeään kirkkoon. Muutama lampukka ja kynttilä antavat vähäisen valon. Istuudun tuoliin. Suljen silmäni. Kuuntelen rauhallisella äänellä luettavia katismoita. Nousen seisomaan katismoiden välillä luettujen rukousten ajaksi. Istun ja kuuntelen lukijaa. Vaikka en ymmärrä kuulemastani kuin sanan sieltä toisen täältä ja joskus kokonaisen lauseen, niin silti sieluni saa haluamaansa. Kuuden maissa olen täysin virkeä. Taidan ymmärtää munkkeja, jotka kykenevät valvomaan rukouksessa monta vuorokautta. Aamupalvelusta seuraa liturgia. Suurenmoista on osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen Jumalanäidin puutarhassa.

Ruokailun jälkeen rinkka selkään, eilen veistetty matkasauva käteen ja matkaan kohti Dohiarioksen luostaria. Eilen oli kolme kilometriä pitkä ylämäki, nyt on yhtä pitkä alamäki. Dohiarioksessa saamme kahvia, lukumia ja tässä lämpötilassa tuiki välttämätöntä vettä. Matka jatkuu laivalla Dafniin, Athoksen pääsatamaan. Täältä linja-autolla Kariekseen, joka on Athoksen hallinnollinen keskus eli pääkaupunki. Dafnista lähdettäessä tie on betonipäällysteinen. Pian se muuttuu mahdottomasti pölyäväksi hiekkatieksi. Hiekka on hienoa jauhoa, eikä ihme jos ja kun vähänkin reippaamman sateen jälkeen tie käy vaikeaksi, ellei mahdottomaksi liikennöidä muulla kuin maastoautolla tai muulilla. Keskellä Kariesta on Pyhä Epistasia eli paikallinen eduskuntatalo. Siellä kokoontuvat luostarien edustajat päättämään Athosta koskevista yhteisistä asioista. Täällä on myös posti, poliisi, terveyskeskus, muutama kauppa ja kahvila. Taitaa olla myös pankki. Katselen kaupunkia, se on nopeasti tehty. Käyn kirjakaupassa ja ostan kaksi kirjaa. Eräässä kaupassa yllätyksekseni huomaan pahan olevan täälläkin. Myyjään iskee tahtoen tai tahtomattaan ahneuden henki. Maksan ostokseni 50 euron setelillä ja saan takaisin kahdesta kympistä. Huomautan myyjää ja hän antaa mukisematta puuttuvat 30 euroa minulle. Tapaus rupesi harmittamaan minua suunnattomasti.

Ajamme Vatopedin luostariin pikkubussilla. Vatopedi on suuri. Rakennukset ovat erinomaisessa kunnossa. Ehtoopalveluksen jälkeen saan kunnioittaa reliikkejä. Täällä on reliikkinä mm. Jumalanäidin vyö, kappale ruokokeppiä, jonka päässä olevalla sienellä Herrallemme tarjottiin hapanviiniä Hänen ollessaan ristillä, Pyhän Johannes Krysostomoksen kallo ja korva sekä Apostoli Anderaksen kallo. Luostarissa kaikui komea kirkkolaulu.


13.6. STAVRONIKITA

Aamupalvelus alkaa kello 4. Kesken palveluksen minulle sanotaan: ”Älä harmittele eilistä tapausta Karieksessa. Sen sijaan rukoile myyjän puolesta ”. Tottelen kehotusta ja jossain vaiheessa palvelusta huomaan harmin haihtuneen. Olisihan tuo pitänyt hoksata jo eilen ihan itse heti tapahtuman jälkeen. Mutta jälleen minua piti muistuttaa, kuinka on toimittava.

Trapesan marmoriset pöydät ovat peräisin Konstantinopolista, Studionin luostarista. On juhlallista ja mielikuvitusta kiihottavaa ruokailla tällaisen pöydän ääressä. Ikää pöydillä on VÄHINTÄÄN 1000 vuotta.

Matka jatkuu pikkubussilla. Käymme Pyhän Eliaan Skiitalla. Munkki esittelee kirkon. Se on venäläinen, mielestäni suurempi kuin Helsingissä oleva Uspenskin katedraali.

Ikoneita kunnioitettuamme kvartettimme laulaa yhden laulun. Akustiikka on fantastinen. Ääni kaikuu ja kaikuu kymmenien metrien korkeudessa olevassa kupolissa kuin enkelten laulu. Tänne olisi päästävä laulamaan Hyvinkään kirkon kuoron. En ole näin upeasti soivassa tilassa ennen laulanut. Pyydän että laulaisimme vielä jotain. Pyyntööni suostutaan. Lauluhaluni ei suinkaan lopu tähän, mutta en tohdi pyytää enempää. Jättäydyn yksin kirkkoon ja laulan ”Svjati bose, svjati krepkij, svjati besmertni, pomilui nas”. Rintaani puristaa ja silmät kostuvat, taivaallista. Kiitos Herra, tästä hetkestä!. Kahvia, lukumia ja vettä nautimme kirkon vieressä olevien viiniköynnösten katveessa.

Puolenpäivän aikaan saavumme Ivironin luostariin. Siellä on vaikuttava Jumalanäidin ikoni nimeltään Portaitissa eli portinvartija. Se on sijoitettu nimeään kantavaan kappeliin. Satoja vuosia sitten kappelin vieressä oli luostarin portti. Ikoni laitettiin mereen Kostantinopolissa, jotta sitä ei tuhottaisi. Se ajelehti rantaan lähelle Ivironin luostaria. Munkit nostivat ikonin merestä ja veivät sen luostarin kirkkoon. Tullessaan aamulla palvelukseen he havaitsivat ikonin kadonneen. Ikoni löytyi portin vieressä olevasta kappelista. Munkit siirsivät sen takaisin kirkkoon. Seuraavana aamuna se oli jälleen siirtynyt kappeliin. Tämän jälkeen ikonia ei siirretty ja siitä lähtien se on ollut kappelissa. Monet ihmiset ovat parantuneet tai päässeet paheistaan ikonin ääressä rukoiltuaan. Jotain sanoinkuvaamatonta minäkin koin sen ääressä seisoessani ja sitä kunnioittaessani.

Saman kappelin eteisessä on mielenkiintoinen fresko. Siinä on kuvattuna muinaisen Kreikan huomattavia henkilöitä mm. filosofit Aristoteles, Platon ja Plutarkhos, runoilija Sofokles sekä kuninkaat Aleksanteri ja Darius. Heitä Kreikkalaiset pitävät hyvän sanoman airueina tai ehkä jonkinlaisina esikristittyinä.

Luostarin erinomaisesta kaupasta ostan joitain tuliaisia.

Stavronikitan luostariin kuljemme jalan. Alkumatka on tietä. Sitten menemme kapealle polulle. Se kulkee lähellä rantaa. Sitten polku nousee muutaman kymmenen metrin korkeuteen kulkien aivan jyrkänteen reunaa. Jyrkänteen alla velloo meri. Kaiteita ei ole. Tarkkana on oltava askelissaan. Sitten polku johtaa kauniiseen puistomaiseen metsään ja pian olemmekin perillä. Munkki tarjoilee normaalin pyhiinvaeltajan rautaisannoksen luostarin portilla, viiniköynnösten varjossa.

Stavronikitan luostari on yksinkertaisen tyylikäs. Öljylamput täälläkin. Sähkö on vain huoltotiloissa. Jokaisessa käymässäni luostarissa on pieni tai suurempi dieselvoimalaitos. Voimalan koon mukaan on sähköä käytettävissä enemmän tai vähemmän. Enimmäkseen sitä on vähemmän, mutta pyhiinvaeltajalle riittävästi. Yhdessäkään kirkossa en ole nähnyt ensimmäistäkään sähkölamppua. Todennäköisesti niitä ei ole missään. Stavronikitan vierastiloista on komea näkymä merelle, aivan kuin olisi laivassa.

Käyn luostarin hautausmaalla. Menen hautausmaan kirkon alla olevaan luuhuoneeseen. Huone on neliön muotoinen pinta-alaltaan noin 9 neliömetriä. Oikeanpuoleisella seinustalla ovat pääkallot ladottuna lattialle siistiin, seinän puolelle nousevaan pinoon. Vasemmalla seinustalla ovat sääri- ja muut luut samoin siistissä pinossa. Joissain luostareissa pääkallot ovat hyllyillä ja luut lasisissa vitriineissä. Syvästi vaikuttava, omankin katoavaisuuden konkretisoiva kokemus on seisoa pääkallojen ja sääriluiden ympäröimänä. Koetan rukoilla, mutta sanat ja ajatukset katoavat. Teen ristinmerkin, kumarran ja poistun luuhuoneesta. Ehtoopalveluksen, ruokailun ja reliikkien kunnioittamisen jälkeen luemme yhdessä ehtoolliseen valmistautumisrukoukset.


14.6. LAKKOKSEN SKIITTA
(Lauantai, helluntain aatto)

Athos-vuori kuvattuna Stavronikitan luostarilta.

Aamupalvelus alkaa Stavronikitan pääkirkossa kello 3.30. Tunnelma on rauhallinen. Tekstit luetaan komealla pehmeällä äänellä. Valoa antaa muutama kynttilä ja lampukka. Tomumajani lepää, sielu kuuntelee tarkkaavaisesti tekstiä. Yhtäkkiä pääskyset aloittavat tirskuntansa. Katson ulos, päivä sarastaa. Palvelus loppuu kello 6. Siirrymme hautausmaan kirkkoon liturgiaan. Kreikankieliseen palvelukseen tuo kotoisan sävyn isä Timon suomeksi lukema uskontunnustus sekä isä Osmon lukema Isä meidän rukous. Liturgian päätteeksi tarjotaan jälkiviini, mikä tapa Kreikassa on harvinaista. Kauniisti huomioitiin meidät suomalaiset pyhiinvaeltajat. Miellyttävä kokemus on Stavronikitan luostari. Matka jatkuu hyvällä mielellä eteenpäin Karakalloksen luostariin.

Karakalloksessa tapaamme suomalais-syntyisen munkki Prodromoksen. Hän kertoo elämästä luostarissa: Illalla ruokailun jälkeen munkit rukoilevat keljoissaan. Kello 7 bysanttilaista aikaa, eli maallista aikaa 3.30–4, alkaa aamupalvelus. Tavallisesti se sisältää puoliyön palveluksen, aamupalveluksen, 1. hetken ja liturgian. Sitten on ruokailu. Ruokailun jälkeen munkit nukkuvat 2 tuntia. Sen jälkeen tehdään päivän työt esimerkiksi puutarhan tai viinitarhan hoitoa, polttopuiden tekoa, erilaisia korjaus ja rakennustöitä, ikonien maalausta. Siis monenlaisia askareita. Kello 17 maallista aikaa alkaa ehtoopalvelus. Ruokailu on noin 19.30. Keljoihinsa munkit vetäytyvät kello 21. Työtehtävät ja munkkius menevät eri teitä. Esimerkiksi ammattitaitoinen puutarhuri noviisiksi tultuaan voi olla työnjohtaja puutarhalla ja sanoo vaikka 20 vuotta munkkina olleelle, mitä puutarhalla tehdään. Luostarissa ei ole TV:tä. Maallisia lehtiä ei tule. Radiota kuunnellaan. Varsinkin kaksi kreikkalaista uskonnollista radiokanavaa lähettää erinomaista ohjelmaa. Uskonnollisen ohjelman lisäksi ne kertovat objektiivisesti maailman tapahtumista, joten halutessamme saamme kyllä tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Athoksen luostarit puhaltavat yhteiseen hiileen, apua on aina tarjolla. Esimerkiksi luostarin juhlien järjestämiseen osallistuvat naapuriluostarit. Yhteisöllisyys on voimakas. Täällä ei koe milloinkaan yksinäisyyttä. Tehtyyn kysymykseen omasta taustastaan ja tiestään munkiksi Athokselle hän antoi selostuksen. Hän korosti rukouksen tärkeyttä ja kehotti harjoittamaan sitä säännöllisesti. Keskusteluhetken päätyttyä pyydämme häntä lähtemään mukaamme käymään Filoteoksen luostarissa. Pyyntöömme hän vastaa, että hän lähtisi mielellään, mutta ei voi, koska igumeni ei ole paikalla eikä sen vuoksi hänellä ole mahdollisuutta pyytää siunausta lähdölleen. Toivotamme hänelle ”Monia armorikkaita vuosia”.

Karakalloksesta Filoteoksen luostariin on vajaan tunnin mittainen kävely. Hyväkuntoinen polku kulkee rehevässä metsässä. Loivaa nousua on koko matka. Kuljettaessa Athoksen niemeä poikittais-suunnassa ei ole kuin ylä- tai alamäkiä. Filoteoksen kirkossa kunnioitimme ikoneita ja reliikkejä. Filoteoksesta palattuamme meille esitellään Karakalloksen kirkko.

Lähdemme pikkubussilla kohti Lakkoksen skiittaa. Matkan puolivälissä joudumme vaihtamaan kulkupelin maastoautoon tien kunnon vuoksi. Skiitan munkit ovat romanialaisia, joten kielikin on romania. Skiitta on Pyhän Paavalin luostarin alainen. Ryhmämme johtajan tiedon mukaan olemme ensimmäiset suomalaiset pyhiinvaeltajat tällä skiitalla. Skiitta on kauniilla paikalla syvän laakson rinteen puolivälissä. Skiitan pihasta näkyy Athosvuoren huippu.

On lauantai ja vanhan ajanlaskun mukaisen helluntain aatto. Helluntain agripnia eli kokoöinen palvelus alkaa klo 19 (maallista aikaa) seudun skiittojen yhteisessä kirkossa. Palvelus on romaniankielinen. Kirkkolaulu on upeaa!. Joissain kohdin palvelusta on tuttuja vigilian elementtejä. Vaikuttavaa on, kun suuriin kruunuihin sytytetään kynttilät. Sitten kruunut laitetaan pyörivään heiluriliikkeeseen. Tämä kuvaa enkelten tanssia. Tapa on käytössä käsitykseni mukaan vain Athoksella. Romanian kielestä en ymmärrä sanaakaan. Tosin yhdessä kohtaa opin kieltä kuoron laulaessa Kirie eleison ja saman romaniaksi. Harmikseni unohdan lähes heti oppimani romanian kielen alkeet. Jaksan palveluksen puoliväliin. Kello 23 lähden nukkumaan.


15.6. SUURI LAVRA

Kertoman mukaan kello 1 palveluksessa oli kahvipaussi. Palvelus oli loppunut kello 2.30. Juhlaliturgia alkaa kello 6. Isä Timon ja isä Osmon suomenkieliset osuudet antavat jälleen mukavan sävyn palvelukseen. Eukaristian alussa sytytetään kynttilät kruunuihin ja kruunut laitetaan heiluriliikkeeseen. Juhlallista on osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen. Laulua on vieläkin kehuttava, erinomaista. Ja vaikka laulavat neumeista bysanttilaisittain, on läntiseen äänimaailmaan tottuneelle korvalle sävelmaailma selkeämpää tai tutumpaa kuin kreikankielinen laulu. Johtuneeko siitä, että romaniankieli on läntinen ja siksi sävelkulkua on jouduttu sovittamaan läntiseen asuun. Olkoon otaksumani oikea niin kauan, kuin asiaa paremmin tunteva toisin osoittaa.

Liturgian jälkeen meille suomalaisille pyhiinvaeltajille esitellään reliikit ja saamme kunnioittaa niitä. Reliikkejä ovat mm: pala Herran ristiä, Pyhä Irene, Gregorios Teologi, Johannes Kastaja ja Suurmarttyyri Demetrios. Juhla-ateria tarjotaan Lakkoksen skiitan trapesassa. Kalaa, kasviksia ja maukasta romanialaista viiniä. Jälkiruoaksi on kermavaahtotäytteinen suklaaherkku. Pihalla tapaan skiitan johtajan. Hannun ollessa tulkkina kiitän häntä hyvästä hengellisestä ja ruumiillisesta huolenpidosta. Johtaja vastaa että Jumalanäiti antaa meille kaiken tarvitsemamme hyvän.

Kyytiä odotellessa juttelemme kreikkalaisen miehen kanssa. Hän kertoo olevansa tullimies Pireuksessa. Hän tulee tänne niin usein kuin on mahdollista. Nyt hän on ollut täällä kuukauden. Maailmassa on paljon turhaa, ehkä suurin osa. Tarpeetonta tavaraa on ylettömästi, on hälinää ja monenlaista pahuutta. Täällä saavat sielu ja ruumis levätä, vaikka työtä on toisinaan paljon. Hän sanoo elävänsä täällä enkelten elämää. Näihin kreikkalaismiehen sanoihin on helppo yhtyä.

Skiitalta lähtö viivästyy kolme tuntia. Automme kuljettaja ei ollut saanut käyttöönsä maastoautoa ja joutui tulemaan tavallisella autolla. Ja sillä oli matka tehtävä hitaasti ja varovasti. Heti lähdössä joudumme poistumaan autosta, se ei pääse mäkeä ylös kuorman kanssa. Kävelemme auton perässä mäen päälle. Tämän jälkeen matka sujuu hitaasti ja varmasti.

Suuri Lavra. Perustajansa Athanasios Athosvuorelaisen 900-luvun lopulla istuttama puu.

Pysähdymme Pyhän Athanasios Athosvuorelaisen lähteellä. Lähde syntyi vuonna 962 Athanasioksen lyödessä sauvallaan kallioon. Hän oli sanonut, että lähteen virtausta ei saa estää. Kerran munkit uhmasivat kieltoa ja rakensivat siihen pienen myllyn. Munkkien saatua myllyn valmiiksi, lähde ehtyi. Munkkien purettua rakennelmansa lähde alkoi virrata jälleen. Tapauksen jälkeen on lähde saanut virrata vapaasti. Ennen Suureen Lavraan menemistä teemme pikavisiitin komeassa Pyhän Johannes Kastajan skiitassa. Sen kirkossa kunnioitamme ikoneja. Skiitan pihalla yksi munkki kysyy, keitä olemme ja mistä tulemme. Hän on ilahtuneen yllättynyt saadessaan tietää, että suomessakin on ortodokseja. Yllätystä lisää tieto, että meitä on vajaa
60 000.

Suuren Lavran ehtoopalveluksessa polvirukouksen aikana kirkossa ei ole kuin minä ja lukijan ääni. Ehtoopalveluksen jälkeen on normaali reliikkien esittely ja niiden kunnioitus. Reliikkejä on useita: Pala Herran ristiä, Athanasios Athosvuorelaisen 3 kg painava kilvoitteluristi, Johannes Kastajan käsivarren luu, Marttyyri Stefanos, Johannes Krysostomos, Pyhä Nektarios Eginalainen, Pyhät Basileios ja Andreas sekä Johannes Kukuselis, tämän luostarin munkki ja aikansa paras laulaja. Hän eli 1200–1300-luvuilla.

Aamupalveluksessa saan kuunnella Johannes Kukuseliksen perillistä. Kokeneeseen ikään ehtinyt munkki. Mikä ääni ja sen käyttö!. Mieluummin miehekkään kaunis kuin komea. Täynnä henkeä ja sielua. En ole moista taituruutta ja rukouksellisuutta ennen kuullut.

Athanasios Athosvuorelainen perusti Suuren Lavran vuonna 963. Se on Athoksen ensimmäinen luostari. Sitä ennen munkit asuivat pienissä majoissa Karieksen ympäristössä. Kirkon edessä kasvaa suunnattoman suuri Athanasioksen istuttama puu. Kirkkosalin ovet ovat mykistyttävät ikänsäkin puolesta. Ne ovat vuodelta 1500 eKr. Ne on päällystetty kuparilla ja niissä on taidokkaat pakottamalla tehdyt kuviot. Minun on aivan pakko laittaa toinen oven puolisko kiinni ja avata se jälleen.


16.6. PYHITTÄJÄ GREGORIOKSEN LUOSTARI

Nukumme viiden hengen huoneessa. Joku pyhiinvaeltajatoverini tekee lähtöä aamupalvelukseen. Herään valmistelusta johtuviin ääniin. Puoliunessa ajattelen happamasti, että voisit tehdä tuon hiljempaakin (todellisuudessa hän tekee toimensa huomioiden nukkuvat toverinsa). Viimein ovi käy hiljaa ja rauha palaa huoneeseen. Herään minäkin lähteäkseni kirkkoon. Istun sängyn reunalla ja laitan päällyshousuja jalkaani samalla ajattelen: ”MINÄ kyllä osaan lähteä hiljaa”. Housujeni taskusta putoaa kamera lattialle saaden aikaan hirvittävän kolinan. ”Herra, anna anteeksi minulle kelvottomat ajatukseni!”.

Lähdemme Suuren Lavran satamasta pikaveneellä ja nousemme siitä Pyhän Paavalin luostarin satamassa. Emme mene luostariin, vaan lähdemme kävellen kohti Uutta skiittaa. Jättäydyn tarkoituksella ryhmästä jälkeen. Haluan vaeltaa itseni kanssa. Uudella skiitalla kunnioitan Josef Hesykastin hautaa. Hän oli Athoksella suuri ohjaajavanhus. Eli vuosina 1898–1959. Skiitan kirkossa kunnioitan reliikkejä mm. Pyhä Anna, Marian äiti sekä ihmeitätekevää Hellyyden Jumalanäiti -ikonia. Matka jatkuu Pyhän Annan skiitalle. Huh huh mikä nousu. Onneksi menen hitaasti lontimalla. Vähänkin liikaa vauhtia, niin olisi ukosta mehut puristettu viimeiseen pisaraan. Jos oli kova nousu skiitalle, niin ei laskeutuminen sen satamaan ole paljoa helpompi. Rappusia alas kolmisensataa metriä 20 kiloa painava rinkka selässä, polvet ovat lujilla. Laivalla menemme Pyhittäjä Gregorioksen luostariin. Kyllä maistuu hyvältä kahvi, tsipuro, lukumi ja vesi vierasmajassa!. Tyylikäs luostari. Puhdas sisältä ja päältä.

Istun itsekseni luostari pihalla olevalla penkillä. Pihan poikki kävellee hitain askelin vanha munkki. Arvioin iäksi 90 vuotta. Nousen seisomaan ja tervehdin häntä: ”Evloijiite”. Vanhus vastaa ”O Kirios”, ja tulee luokseni. Hänen kasvonsa ja varsinkin silmät säteilevät elämän iloa, sielun rauhaa ja mielen tyyneyttä. Istuudumme penkille ja hän alkaa jutella. Olematon kreikankielen taitoni ei haittaa häntä, ei liioin minua. Mitä hän sanallisesti kertoo minulle on sivuseikka, sillä hänestä virtaa minuun selittämätöntä hengellistä energiaa. Paikalle ilmestyy nuori munkki. Hän sanoo kohteliaasti vanhukselle: ”Isä tulkaa”. Vanhus ei vastaa, vaan jatkaa puhumista kanssani. Nuori munkki toistaa pyyntönsä. Vanhus huomaa hänet. Lopettaa puhumisen, nousee seisomaan ja kumartaa minulle. Myös minä nousen ylös ja kumarran ja kiitän häntä. Munkit katoavat luostariin. Minä istun penkillä kauan miettien juuri päättynyttä hetkeä. Tuntuu että olen tavannut Pyhän ihmisen.

Myöhemmin kohtaan toisen munkin. Tervehdin ja hän vastaa. Sitten alkaa puhua kreikaksi. Vastaan minkä tällä kielitaidolla kykenen. Hän vaikuttaa puheliaalta ja kysynkin hänen englanninkielen taitoaan. Saatuani myöntävän vastauksen vaihdamme kieltä ja nyt juttu alkaa luistaa. Hän kysyy tietenkin mistä maasta olen ja olenko ortodoksi. Jälkimmäiseen kysymykseen annettu myöntävä vastaus on kuin avaimen kierto lukossa. Jos munkki on puhemiehiä kuten hän, niin keskustelu lähtee käyntiin. Otaksun munkkien olevan kohteliaan pidättyväisiä muiden uskontokuntien edustajia kohtaan. Hän on kiinnostunut Suomesta ja kirkostamme. Kerron minkä osaan. Kerron olevani laulaja ja lukija. Ilahtuu laulaessani pätkän kreikaksi osaamastani laulusta Agni parthene despina. Vielä hetken keskusteltuamme munkki pyytää anteeksi, koska hänen on lähdettävä valmistelemaan jotakin ehtoopalvelukseen liittyvää. Hyvästelemme ja hän lähtee toimittamaan kuuliaisuustehtäväänsä. Kohtaaminen oli miellyttävä, luonteeltaan aivan toisenlainen kuin edellinen. Käsitykseni mukaan munkit eivät aloita keskustelua pyhiinvaeltajan kanssa, eivätkä liioin ensin tervehdi. Mutta lähes poikkeuksetta vastaavat tervehdykseen ja sen jälkeen aloittavat keskustelun jos ovat alkaakseen.

Ehtoopalveluksen edellä ja muutaman kerran sen aikana katselen, jos näkisin aiemmin tapaamani vanhuksen. En näe. En näe häntä ruokailussakaan.


17.6. PYHÄN ANDREAAN SKIITTA

Pyhän Andreaan Skiitta. Johtajana toimii Arkkimandriitta Efraim.


Aamupalveluksen jälkeen Hannu ilmoittaa luostarin igumenin ottavan meidät vastaan ennen lähtöämme. Tämä on suuri kunnia ja huomionosoitus!. Pihalla ollessamme tulee luoksemme luostarin varajohtaja ja ilmoittaa igumenille tulleesta esteestä. Varajohtaja kertoo meille igumenin terveiset ja hyvän pyhiinvaellusmatkan toivotuksen. Varajohtaja pitää lyhyen opetuspuheen mainiten mm. rukouksen tärkeyden. Ennen lähtöämme eräs munkki tuo meille lahjaksi kirjan nimeltä ”Theosis. The true purpose of life”. Pyydän munkilta myös kreikankielisen laitoksen ja saan sen. Pyhittäjä Gregorioksen luostari jää mieleeni hyvän tuulen luostarina!

Huomautus lukijalle. Nostaessani esille jonkun luostarin tai tapahtuman, en tarkoita sitä arvosteluksi muita kohtaan. Esille tuomani tapaukset ja kohtaamiset ovat merkityksellisiä itsessään ja siksi kirjoittajalle tärkeä osa pyhiinvaelluksen kokonaisuutta.

Rinkka selkään ja jalan kohti Simonopetran luostaria.

PYHISSÄKÄVIJÄN PÄIVÄKIRJASTA

Pyhissä olo Jumalanäidin puutarhassa on jatkunut jo 6 päivää. Teemme lähtöä Pyhittäjä Gregorioksen luostarista päämääränä Simonopetran luostari. Rinkka selkään ja matkasauva käteen (erinomainen turvaväline vuoristopoluilla kävellessä). Luostarin portilla käännyn kunnioittamaan portin yläpuolella oleva ikonia. Sitten matkaan. Heti on edessä pitkä nousu. Kartan mukaan tie nousee 100 metrin korkeuteen. Luostarilta nousua kertyy 80 metriä. Lämpötila on +30 astetta, joten paita kostuu miltei välittömästi. Tieltä erkanee polku. Polun päässä on vaatimaton kyltti, jossa lukee ”Pyhään Simonopetran luostariin”. Muutaman metrin kuljettua polku kääntyy 180 astetta eli tulosuuntaan Gregorioksen luostarille. Onko polku oikea? Asia on tarkistettava, sillä tässä maastossa ja lämpötilassa ei kannata tehdä suunnistus- tai muita virheitä. Palaamme polun päähän. Katson kylttiä ja mittaan katseella maastoa ja vertaan sitä karttaan. Tilannetta hämää se, että tie on rakenteilla, eikä sitä ole merkitty karttaan. Päätelmän lopputulokseksi tulee, että polku on oikea. Siis takaisin. Käveltyämme polkua satakunta metriä se kääntyy jälleen 180 astetta, nyt oikeaan suuntaan. Olisihan pitänyt tajuta heti, että vuoristossa polut menevät siksakkia. Tämäkin rinne on niin jyrkkä, että suoraan meneminen olisi mahdotonta. Polku menee alemmas ja alemmas. Puiden välistä pilkistää Simonopetran luostari. Menemme Hrendeli-joen uoman poikki. Vettä ei siinä ole yhtään. Pian olemme luostarin satamassa. Edessä on lähes pystysuora vuorenseinämä ja ylhäällä noin 250 metrin korkeudessa näkyy määränpää. Lähdemme kävelemään hitaasti kapeaa polkua ylöspäin. Ei aikaakaan kun hiki alkaa kirvellä silmiä ja pian lakin lieristä alkaa tippua vesi. Pieni vesihörppy ja jälleen ylöspäin…ylöspäin. Lyhyt pysähdys ja eteenpäin, jotta tomumaja ei käsittäisi ponnistelun olevan lopussa ja heittäytyisi tyhjäkäynnille, jolloin matkan jatkaminen olisi vieläkin vaivalloisempaa.

Rinteen puolivälissä polku haarautuu. Menemme oikealle. Edessä on portti. Portin takana on pappismunkki Venediktoksen kelja. Aikomuksenamme on käydä Pyhän Gregorios Palamaksen ja Pyhän Gregorios Siinailaisen kilvoitteluluolilla. Luolille on mentävä keljan pihan läpi. Piha on vain parveke, sillä kelja on rakennettu vuoren seinämällä olevalle kapealle tasangolle. Matkamme johtaja Hannu Pöyhönen menee keljan ovelle ja koputtaa. Venediktos avaa oven ja antaa luvan luolille menoon. Hän lähtee avaamaan Pyhän Gregorios Palamaksen luolan suulla olevan oven.

Pyhä Gregorios Palamas syntyi Konstantinopolissa vuonna 1296 ja 1300-luvun alkukymmeninä hän kilvoitteli tässä luolassa. Hänestä tuli Tessalonikin metropoliitta vuonna 1346 ja oli tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Hän kuoli 14. marraskuuta 1359. Hän on yksi Jeesuksen rukouksen suuri opettaja. Luolassa on Palamaksen tukevista hirsistä tekemä tuoli. Istuudun hetkeksi tuolille. Luolassa on pari kivestä tehtyä hyllyä. On myös tulisijan näköinen rakennelma. Seinällä on muutama ikoni, jotka eivät ole Palamaksen aikaisia. Palaamme keljalle.

Pyhän Gregorios Siinailaisen luola.

Pappismunkki Venediktos opastaa polun Pyhän Gregorios Siinailaisen luolalle. Polku on enemmän kuin vaivalloinen. Se on jyrkkä ja louhikkoinen. Lähes umpeenkasvanut. Pieni este on välimerenmaissa kasvava suuri kaktus. Todellisen esteen tekee luonnon piikkilanka, köynnöskasvi, jossa on sentin mittaisia piikkejä. Ilman veitsiä olisi luolalle pääsy ollut mahdotonta. Sinne viisi miestä raivaa tiensä. Allekirjoittaneen oikeassa olkapäässä on neljä kaktuksen piikkiä ja kämmenselät ja kyynärvarret ovat kuin kissan kanssa nujuamisen jäljiltä. Mutta kyllä kannatti ponnistelu.

Pyhä Gregorios Siinailainen tuli Athokselle kilvoittelemaan tähän luolaan ja alkoi elvyttää ja opettaa Jeesuksen rukousta. Käsitykseni mukaan Gregorios Palamas oppi rukouksen häneltä. He kilvoittelivat täällä samaan aikaan. Luolalla käynti on mykistävä. Kohdallani se on pyhiinvaellusmatkan merkityksellisimpiä kokemuksia. Tuomaalle näytetään naulan jälkiä ja kehotetaan koskemaan niitä, koen saavani hetkestä jotakin ihmistä suurempaa.

Istun toverieni kanssa luolassa pitkän aikaa. Olemme aivan hiljaa, hiljaa. Ennen lähtöä laulamme Isä meidän rukouksen. Henkeä täynnä lähdemme koluamaan polkua ylös. Saan käsiini muutaman naarmun lisää ja paitaani palkeenkielen. Saavumme Venediktoksen keljalle. Hän kutsuu meidät keljaansa. Keittiön pöydällä on katettuna kahvit ja suklaakonvehteja ja tietysti vettä. Venediktos kutsuu pöytään. Ne ovat yhdet elämäni maukkaimmista kahveista. Virkistäydyttyämme kiitämme isäntää. Hän esittelee meille keljansa pienen kirkon. Kunnioitamme ikoneita ja pidämme pienen kiitosrukoushetken. Kiitos Jumalanäiti. Kiitos myös Isä Venediktokselle. Monia armorikkaita vuosia! Vielä hänelle hyvästiksi kädenheilautus, johon hän vastaa.

Kiipeäminen jatkuu, kuuma on ja vettä kuluu. Vaeltaminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Intoa riittää luonnon ihailuun. On mitä erilaisimpia perhosia ja kukkia, pensaita jos jonkinlaisia, samoin puita. Kivellä paistattaa päivää suuri vihreä lisko. Se on paljon suurempi kuin meidän sisilisko. Linnut visertävät, haukka kaartelee korkeudessa. Jumalanäidin puutarha on kauneutta täynnä.

Polku levenee ja kohta se sukeltaa viiniköynnösten alle. Kulku helpottuu, mutta ylämäkeä on aina luostarin pyhiinvaeltajien vastaanottotilaan saakka. Voimat palauttaa tarjoiltu pyhiinvaeltajan rautaisannos: kahvi, lukumi, tsipuro (aniksella maustettu kotipolttoinen) ja vesi. Hetken kuluttua munkki vie meidät kirkkoon kunnioittamaan ikoneita.

Kuljen luostarissa. Jostain alkaa kuulua munkkien laulua. Mielenkiintoni herää. Lähden kävelemään ääntä kohti. Se kuuluu avoimesta ikkunasta. Ajattelen munkkien harjoittelevan seuraavan palveluksen lauluja. Tulen ikkunan luo ja vilkaisen sisään. Kyseessä ei ole kuoron harjoitukset vaan munkit ovat valmistamassa keittiössä ateriaa.

Ikonit Simon Mirhanvuodattajan luolalta.

Käymme luostarin välittömässä läheisyydessä olevalla Simon Mirhanvuodattajan kilvoitteluluolalla. Simon näki luolansa vieressä olevan vuoren laella tähden ja kuuli äänen, joka kehotti häntä rakentamaan luostarin vuoren laelle. Hän näki näyn 1300-luvun puolivälissä 25. joulukuuta. Siksi luostari on pyhitetty Herramme syntymän muistolle. Luostarin nimi Simonopetra tarkoittaa Simonin kallio. Rakennuskehotuksen kuultuaan Simon kauhistui käsittäessään rakennustöiden vaikeudet. Häntä kehotettiin uudelleen ja tulos on nähtävänämme, mielestäni yksi rakennusmaailman ihmeistä, Uusi Betlehem kuten Simon luostaria nimitti.

Menen yksinäni luostarin hautausmaalle. Tulen sieltä hautausmaan kirkon eteen. Ihailen uljasta luostarirakennusta. Katson alas satamaan. Istun penkille ja suljen silmäni. Kiitän Jumalaa ja sitten vain olen. On lämmintä, vaivun Jumalanäidin syliin.

Iltapäivällä jatkamme pyhiinvaellusta Suomessakin usein vierailleen Arkkimadriitta Efraimin johtamalle Pyhän Andreaan skiitalle.

Skiitalle päästyämme menemme välittömästi ruokailuun. Tapaamme trapesan ovella Arkkimandriitta Efarimin, hän tervehtii lämpimästi ja toivottaa meidät tervetulleeksi. Minusta tuntuu kuin olisin tullut enemmän kuin pyhiinvaellukselle. Ruokailun opetuspuheen aikana saan kilvoitustehtävän, joka on tällä matkalla syntyneen ajatustavan täydellinen muuttaminen. Skiitalla on päinvastainen järjestys kuin aiemmin käymissämme luostareissa, iltaruokailu on ennen ehtoopalvelusta. Kirkon eteisessä on mukava yllätys, minulle tärkeän Pyhän Johannes Venäläisen ikoni. Kunnioitan sitä ilo mielessäni. Isä Efraimin toimittaman ehtoopalveluksen jälkeen kunnioitan Pyhän Andreaan reliikkiä.

Kirkosta tultuani tapaan pihalla skiitalla olevan suomalaisen munkki Joosefin. Esittelyn jälkeen meille syntyy pitkä keskustelu, sivuamme joitain henkilökohtaisiakin aiheita. Kuten lähes jokainen täällä tapaamani munkki on korostanut säännöllisen rukouksen tärkeyttä, niin tekee myös munkki Joosef.

Skiitalla on erinomainen kauppa. Ostan muutaman kirjan.

Tälle paikalle on perustettu ensimmäinen skiitta 1000-luvulla. Se oli kreikkalainen. Monien vaiheiden jälkeen siitä tuli venäläinen. Skiitta sai runsaita avustuksia Venäjältä ja Ukrainasta. Skiitta oli suurimmillaan ja kauneimmillaan 1900-luvun alussa. Katsellessa rakennusten kokoa on munkkeja täytynyt olla satoja, varovasti arvioiden ainakin 500 (tämä on oma arvioni). Skiitan kukoistus jäi lyhyeksi, sillä kohta skiitan viimeisen rakennuksen valmistuttua syttyi 1.maailmansota ja Venäjän vallankumous. Avustukset loppuivat täysin, samoin uusien munkkien tulo Venäjältä. Alkoi skiitan hidas rappeutuminen. 1958 tulipalo tuhosi skiitan länsisiiven ja kirjaston. 1971 kuoli viimeinen vanhan yhteisön munkki Sampson. Skiitta jäi tyhjilleen 20 vuodeksi. 1992 skiittaa alkoi asuttaa muutama kreikkalainen munkki. Vuonna 2001 tuli skiitalle useita nuoria munkkeja johtajanaan Arkkimandriitta Efraim. Alkoi skiitan uusi elpyminen. Skiitalla on tehty suuria korjaustöitä ja niitä tehdään jatkuvasti.


18.6. KARIES JA SEN YMPÄRISTÖ

Aamupalveluksen, liturgian ja ruokailun jälkeen lähdemme tutustumaan Kariekseen ja sen ympäristöön. Kuljemme jalan. Nyt se on helppoa, kun selässä on vain pieni reppu ja repussa ainoastaan vesipullo. Munkki Joosefin saattamana menemme ensin Typikarion keljalle. Sen on perustanut Pyhä Savvas ( Sabbas) Serbialainen, joka eli 1100-luvulla. Hän tuli Athokselle pyhältä maalta Savvaan luostarista. Sen mukaan hän on saanut nimensäkin. Keljalla on yhä käytössä Savvaan rukoussääntö. Mm. psalttari luetaan kokonaan joka päivä. Paastoruokaa syödään myös joka päivä. Paastosääntöön tekee poikkeuksen jotkut juhlapäivät. Keljassa on Savvaan kilvoittelukammio. Se on samankaltainen kuin näkemäni toisten Pyhien kilvoitteluluolat. Reliikkinä on Savvaksen pyhältä maalta mukanaan tuoma sauva. Kirkossa on poikkeuksellinen ikonien järjestys. Kuninkaanovien oikealla puolella on Jumalanäidin ikoni ja vasemmalla Kristuksen ikoni. Järjestykselle on haettu ja annettu lupa patriarkaatista joskus kauan sitten. Jumalanäidin ikonia pidetään apostoli Luukkaan maalaamana. Savvas toi myös sen pyhältä maalta.

Kutlumusionin luostarin Kristuksen kirkastumiselle pyhitetyssä kirkossa kunnioitamme ikoneita. Pyhiinvaeltajien vastaanottotilassa munkki pitää lyhyen opetuspuheen. Hän mainitsee mm. ”Tehkää ristinmerkki huolellisesti, jotta jokainen huomaa keitä te olette.” Puhuessaan hän näyttää, kuinka se tehdään oikein. Meidän ortodoksien on pysyttävä yhtenäisinä, jotta uskomme säilyisi puhtaana, sillä hyökkäyksiä uskoamme kohtaan tulee jatkuvasti joka suunnalta.

Pappismunkki Venediktoksen keljan kirkko. Venediktoksen keljasta kerrottiin hieman aiemmin.

Jatkamme matkaa Vanhus Paisioksen keljalle. Hän asui keljassa 1979–1984. Tällä hetkellä keljassa asuu kaksi munkkia, joten asuintiloihin emme pääse. Kirkkoon pääsemme. Se on samassa kunnossa kuin se oli Vanhus Paisioksen aikana. Kirkko on pieni, kuten kaikki pienten keljojen kirkot. Siihen mahtuu korkeintaan 10 henkilöä. Ovesta vasemmalla on Vanhuksen tuoli. Tuolin selkänojalla on hänen kaulaliinansa. Oikealla puolella on laulajan pöytä. Tuntuu ihmeelliseltä koskettaa Vanhus Paisioksen kaulaliinaa ja tuolinsa käsinojaa. Seison keskellä kirkkoa, katson ja kunnioitan samoja ikoneita joita Vanhus Paisios on katsellut ja kunnioittanut. Luen esirukouksia lähimmäisteni puolesta. Sitten olen vain hiljaa tämän suuruuden keskellä ja katselen ympärilleni, jotta myöhemmin voisin yhdistää näkemäni ja lukemaani.

Vanhus Paisioksen keljalta kävelemme Bouraziersin keljalle. Täältä en saa hengellisesti oikeastaan mitään, koska Paisioksen keljalla käynti oli niin vaikuttava. Ikävä kyllä vierailu jää osaltani turistikäynnin tasolle rajallisen vastaanottokykyni vuoksi. Tässä anti. Kelja on perustettu 900-luvulla. Savvas Serbialainen tuli keljalle saavuttuaan Athokselle. Keljalla on korkeatasoisia ikonin maalareita. Reliikkeinä on Nektarios Eginalaisen Palveluksissa käyttämät hihojen suut sekä hänen sauvansa.

Karieksessa käymme kahvilassa virvokkeilla. Käyn parissa kirjakaupassa. Ostan muutaman kirjan. Pitkään katselen Uutta testamenttia, siinä on tekstit uudella ja vanhalla kreikalla. Upea painatus, kaunis teos. Tulen hakemaan sen 10 vuoden kuluttua.

Kävelen itsekseni hiljaa kohti Pyhän Andreaan skiittaa. Sen kirkon kupolit hallitsevat maisemaa. Vertailen mielessäni venäläisen ja kreikkalaisen rakennustyylin eroja. Pidän enemmän kreikkalaisesta tässä kreikkalaisessa ympäristössä. Mutta tuossa nuo venäläiset rakennukset ovat olleet ainakin viimeiset sata vuotta ja Arkkimandriitta Efraim laitattaa ne Jumalan kunniaksi siihen kukoistukseen, jossa ne ovat olleet.

Ehtoopalveluksen jälkeen meille esitellään korjauksen alla oleva pääkirkko. Se on suuri. Otan jälleen vertailukohdaksi Uspenskin katedraalin, ja näyttää siltä että se on pienempi kuin tämä. Ikonostaasi ja ikonit ovat alkuperäisiä. Usean ikonin kehykset ovat Faberge`n valmistamia. Lattia on alkuperäinen hieno kalanruotoparketti. Tästä tulee upea Herran huone.

Illansuussa lähdemme Isä Efraimin järjestämälle huviretkelle. Ensiksi menemme Suuren Lavran maatilalle nimeltä Milopotamos. Siellä tehdään mm. tilan mukaan nimettyä viiniä. Maatilalla on kelja, joka on pyhitetty Suurmarttyyri Evstatiokselle. Hän oli roomalainen sotapäällikkö. Kelja on Athanasios Athosvuorelaisen rakennuttama vuonna 960. Athanasios perusti Suuren Lavran kolme vuotta myöhemmin. Kunnioitamme ikoneita keljan kirkossa. Maatilan isännältä vaikuttava munkki kyseli vaikutelmiamme Athokselta. Minä kerroin käynnistäni Pyhän Georgios Siinailaisen luolalla. Saamme täälläkin normaalin pyhiinvaeltajan rautaisannoksen. Tilaisuuden päätyttyä ajamme maatilan läheisyydessä, meren rannassa olevalle lähteelle. Lähde syntyi toisena pääsiäispäivänä vuonna 1001 Jumalanäidin ikonin ajelehdittua rantaan. Kyseinen ikoni nimeltään Glikofiloutissa on Filoteoksen luostarissa. Kävimme kunnioittamassa sitä 14. päivä. Lähteellä on retkitarjoilu, mehua, keksejä, kreikkalaisia pähkinäherkkuja ynnä muuta hyvää. Jäljelle jääneet retkieväät Isä Efraim antaa lähteen läheisyydessä asuvalle munkille. Tämä munkki onkin oikean ulkoilmaihmisen näköinen. Pieni ja kuiva vartaloltaan. Kasvot ovat kuin parkkinahalla päällystetty, suolaveden kyllästämät. Munkki elättää itsessä kalastuksella. Hauska on katsella tätä olemukseltaan eloisaa kalastajamunkkia.

Arkkimadriitta Eraimin järjestämällä huviretkellä Milopotamos maatilalla.


19.6. KSENOFONTOS

Aamupalvelus, liturgia ja Herran Pyhä Ehtoollinen. Palveluksen toimittaa Arkkimandriitta Efraim. Ennen lähtöämme Efraim ottaa meidät vastaan. Kysyy kokemuksiamme. Hän pitää opetuspuheen, jossa mainitsee mm.: ”Rukoilkaa ahkerasti, lukekaa pyhiä kirjoituksia erityisesti pyhiä evankeliumeja. Osallistukaa kirkon toimintaan, älkää unohtako sakramentteja.” Athoksesta hän mainitsee: ”Koska Jumalanäiti on käynyt täällä, niin armo on läsnä joka paikassa.” Tällä skiitalla on paljon korjattavaa. Aikaa korjauksiin kuluu pari sukupolvea, ennen kuin tämä on palautettu loistoonsa. Onneksi on paljon hyviä ihmisiä täällä niin kuin maailmassakin. Hän mainitsee myös Athoksella silloin tällöin ilmenevistä ongelmista. On ollut munkkeja, jotka ovat laiminlyöneet velvollisuutensa. Ikävä kyllä joskus on ilmennyt liiallista alkoholin käyttöä. Keljoja on palanut huonon elämän vuoksi. Viini on oikein käytettynä pyhä asia. Käytetäänhän sitä ehtoollisessakin, jossa se muuttuu Kristuksen vereksi. Rukoilkaa puolestamme.

Arkkimandriitta Efraimin tilaisuudesta jäi hyvä mieli. Rehellinen ihminen. Hänen ei olisi ollut mitenkään pakko mainita ongelmista, mutta ilmeisesti hän halusi muistuttaa meitä ihmisen heikkoudesta. Ihminen saattaa langeta Jumalanäidin puutarhassakin. Turha pyyntö ei tässäkään mielessä ole tuo ”Rukoilkaa puolestamme”.

Auton tuloon on aikaa puolitoista tuntia. Lähden katselemaan tyhjillään olevia keljoja. Rakennus on suuri ja käytävät pitkiä, keljoja on paljon. Ne ovat rappeutuneita. Joissain huoneissa on näkyvillä osia sinisistä seinämaalauksista. On ovet auki retkottavia kaappeja, notkollaan olevia kirjahyllyjä ja rautasänkyjen kehikoita. Parissa huoneessa on kukkia ikkunalla, ne kasvavat tiilien raoista. Nousen kerrosta ylemmäs ja tulen kirkon ovelle ja menen kirkkoon. Se on tyhjä. Lattialla on laastin murusia. Ikonostaasi on tilapäinen, vanerista tehty. Siinä on Kristuksen ja Jumalanäidin painamalla tehdyt ikonit. Kunnioitan niitä. Rappaukset ovat varisseet seiniltä ajat sitten. Pylvästä vasten on nojallaan puusta tehty kolmisen metriä korkea, osittain rikkoutunut ikonin kehys. Ikonia siinä ei ole ja maalit ovat karisseet. Sieluni silmin näen millainen tämäkin taivaan esikartano oli sata vuotta sitten. Suuri kuoro laulaa ”Mnogaja letam mnogaja letam…”. Kynttilät ja lampukat palavat, kulta kimmeltää, suitsutus tuoksuu. Näin silloin mutta ei nyt. Kaikki ihmisen tekemä ja rakentama hoitamattomana ja hylättynä rappeutuu ja lopulta häviää. Näin käy myös ihmisen hengelliselle ja henkiselle rakennukselle sekä tomumajalle hoitamattomana ja hylättynä.

Ennen lähtöämme munkki Joosef käy hyvästelemässä. Hyvällä mielellä lähden eteenpäin. Sama mieli on muillakin pyhiinvaeltajilla.

Pikkubussilla ajamme Dafniin. Ennen laivaan pääsyä on tullitarkastus. Siinä katsotaan, että mitään luvatonta ei ole mukana. Laivasta jäämme Pyhän Panteleimonin luostarissa. Luostari on venäläinen. Rakennuksiltaan se on upea. Korjaustöitä on tekeillä useassa kohtaa. Kirkossa kunnioitamme ikoneita ja reliikkejä. Meille esitellään myös reliikkien säilytyshuone. Reliikkejä on paljon mm. Pala Kristuksen ristiä, Palkatta parantajat Damianos ja Kosmas, Apostoli Luukas, Pyhä Johannes Venäläinen jne, jne.

Sitten alkaa pyhiinvaelluksemme viimeinen etappi. Lähdemme jalan Ksenofontoksen luostariin. Ilma on kuuma, varjossa +37 astetta. Pidän tästä lämmöstä, tosin enempää ei tarvitse olla.
Jälleen on kehuttava pyhiinvaeltajan rautaisannosta, kahvi, lukumi, tsipuro ja vesi. Se toimii erinomaisesti. Sen nautittua ja vähän aikaa odotettua voimat palautuvat kohisten. Näin kävi Ksenofontoksenkin arhontarikissa = vierasmajassa.

Tämä luostari on perustettu vuonna 998. Juhlapäivä on Georgios Voittajan muistopäivänä huhtikuun 23:s. Luostarissa on Georgioksen ikoni. Se on peräisin Konstantinopolista ja iältään 1300 vuotta. Ikoni laskettiin mereen Konstantinopolissa ja se ajelehti Athokselle vuonna 780. Luostarissa on myös yhtä vanha Jumalanäidin ikoni. Aluksi se oli Vatopedin luostarissa. Sieltä se mystisellä tavalla tuli Ksenofontokseen. Vatopedin munkit hakivat ikonin takaisin. Jälleen se ilmestyi Ksenofontokseen. Tämän jälkeen ikoni jätettiin haluamalleen paikalle. Siinä se on tänäkin päivänä. Näitä ikoneita saan minäkin kunnioittaa.

Ehtoopalveluksen jälkeen jälleen reliikkien esittely ja kunnioitus. Niitä ovat mm. Gerogios Voittaja, Pala Kristuksen ristiä, Pyhä Anna (Marian äiti), Basileios Suuuri, Pyhä Stefanos, Pyhä Marina, Theodoros Alokas, Pyhä Trifon, Apostoleja ym.ym.


20.6. TESSALONIKI

Klo 4 alkaa aamupalvelus. Palveluksen aikana havahdun, kun oikeaan olkapäähäni kopautetaan kaksi kertaa kevyesti sormien päillä. Minut herätetään. Katson ympärilleni, ketään ei ole lähettyvillä.

Nousemme laivaan. On vuorossa paluu maailmaan. Ouranopoliksessa on menoa ja melskettä. Ravintolan radio soi nupit kaakossa. Saan jälleen yhden kilvoitustehtävän. Athoksella saatu mieli on säilytettävä ja, jos se katoaa niin, se on kyettävä palauttamaan.

Menemme takseilla Tessalonikiin. Majoitumme hyvään keskustassa olevaan hotelliin. Peseydyttyämme ja hieman henkeä vedettyämme lähdemme yhteiselle aterialle. Matkalla poikkeamme Pyhälle Gregorios Palamakselle pyhitettyyn kirkkoon. Kiitokseksi tämän kuun 17. päivän tapahtumille saan kunnioittaa Palamaksen reliikkiä. Suureksi yllätykseksemme meidät ottaa vastaan kirkon kirkkoherra Arkkimandriitta Methodios Aleksiou. Hän on pyhiinvaelluksemme johtajan Hannu Pöyhösen tuttu. Arkkimandriitta vie joukkomme toimistoonsa ja tarjoaa lukumia ja vettä. Hän kysyy joiltakuilta: ”Miksi rukoilet?” Vastaukset saatuaan hän pitää lyhyen opetuspuheen rukouksen tärkeydestä. Jos hän olisi esittänyt minulle kysymyksensä, olisin kertonut esimerkin myyjästä Karieksessa. Tilaisuuden päätteeksi Arkkimandriitta toivotti hyvää kotimatkaa ja kehotti rukoilemaan. Arkkimandriitta on käynyt Suomessa esitelmöimässä Vanhus Paisioksesta. Suomessa käynti liittyy jotenkin siihen, että hänestä tuli kirkkoherra.

Päätösillallisella kukin kertoo pyhiinvaelluksella saamastaan ja kokemuksistaan. Kiitos teille jokaiselle pyhiinvaellustoverille rehdistä yhdessäolosta ja Hannulle erinomaisesta matkan johtamisesta ja opastuksista. Monia armorikkaita vuosia teille kaikille.


21.6 KOTIINPALUU

Aamiaisen jälkeen, ennen lentokentälle lähtöä on aikaa käydä kaupungilla. Menen ensiksi Pyhälle Demetriokselle pyhitettyyn kirkkoon. Demetrios on Tessalonikin suojeluspyhä. Kunnioitan ikoneita ja kiitän Jumala saamastani armosta. Käyn kirkon kryptassa. Se on vanha kirkko joka maan kohoamisen vuoksi on jäänyt maan alle. Pyhän Demetrioksen kirkko on rakennettu sen päälle. Kirkko löydettiin Demetrioksen kirkon korjaustöiden yhteydessä. Sitten vain kävelen katuja sinne tänne, poikkean kohdalle sattuneissa kirkoissa ja luen kauppojen kylttejä, käyn kirjakaupoissa. Haistelen kreikkalaista atmosfääriä.

Lentokentällä on mukava yllätys, tapaan Anna Pöyhösen. Hän on tuli Tessalonikiin samalla lentokoneella, jolla me lähdemme kotiin.

Suosittelen kaikille suomalaisille ortodoksimiehille pyhiinvaellusta Athokselle. Meitä ortodokseja on vähän ja elämme läntisen kulttuurin keskellä. Siinä on omat vaaransa ajatellen kirkkoamme ja uskoamme. Athoksella saa kouriintuntuvan käsityksen kirkkomme kaikkinaisesta hienoudesta. Minä olen iloisesti yllättynyt ja ylpeä saadessani olla upean kirkon jäsen, kirkon jolla on Jumalanäidin puutarha.

Suurmarttyyri Kyriaken ja Pyhittäjä Tuomas Maleolaisen päivänä 2008.


Kari Laitinen


Kunnia olkoon Sinulle Herra, Kunnia Sinulle!



 

© Mikko Junes 2006