7.6 Matkaan

Hyvinkään tiistaiseura järjesti Itä-Viroon ja Petseriin suuntautuneen pyhiinvaelluksen 7.–10.6.2007. Pyhiinvaellukselle osallistui 12 henkilöä. Matkan johtajana toimi Aimo Kuivamäki ja pappina oli Isä Viktor Maksimovskij.

Matkan alku ei sujunut käsikirjoituksen mukaan, sillä eräs pyhiinvaeltaja oli mennyt Helsingissä väärään laivaterminaaliin. Meidän muiden mennessä laivaan jäivät Aimo ja Isä Viktor odottamaan eksynyttä, joka kerkesikin oikeaan paikkaan ennen laivan lähtöä. Yllätykseksemme laivaan oli myyty liikaa lippuja, josta syystä kolmikko joutui jäämään Helsinkiin odottamaan puoleksitoista tunniksi seuraavan laivan lähtöä.

Matkalla Hyvinkäältä Helsinkiin olimme keskustelleet, että Tallinnassa olisi mukava käydä Pyhän Simeonin ja Profeetta Annan kirkossa, mutta harmiksemme sen aukioloaika ja aikataulumme eivät sopineet yhteen. Nyt meille yhdeksälle matkaajalle ehkä tuli mahdollisuus käydä kirkossa.

Tallinna

Tallinnaan saavuttuamme kerroimme vastassa olleelle virolaiselle matkaoppaallemme yllättävästä tilanteesta. Hän jäi järjestelemään uusiksi matkaohjelmaamme ja me menimme kahvilaan odottelemaan kirkon ovien aukeamista. Tunnin kuluttua pääsimme 4. toukokuuta 2007 uudelleen vihittyyn kirkkoon. Pyhäkkö on hienosti restauroitu. Joiltain osin työ on kesken. Ei uskoisi että rakennus oli 1970-luvulla jumppasali. Iloisia olemme että virolaisilla on tämä kaunis kirkko pääkaupungissaan. Kello 12 oli ryhmämme koossa ja suuntasimme Itä-Viroon.

Pyhtitsan luostari

Muutamia nähtävyyksiä katsottuamme saavuimme Pyhtitsan luostariin. Ensiksi kävimme pyhällä lähteellä. Joimme lähteen vettä ja otimme sitä pulloihin kotiin tuotavaksi. Muutama pyhiinvaeltaja kävi kastautumassa lähteen fyysisestikin virkistävässä vedessä. Täältä menimme luostarin hautausmaalle. Sen vieressä on vanha tammi jonka luona nelisensataa vuotta sitten Jumalanäiti ilmestyi kahdelle virolaiselle paimenelle. He kertoivat näkemästään paikallisille kyläläisille. Kylän väki ja paimenet palasivat tammen luo ja löysivät sen juurelta Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonin. Nämä tapahtumat johtivat luostarin perustamiseen vuonna 1891. Hautausmaalla lauloimme toisilmaisiin menneiden muistoksi “ Kristus nousi kuolleista… “.

Luostarin porttirakennuksen seinissä on hienoin maalauksin kerrottu edellä mainittu Jumalanäidin ilmestyminen ja ikonin löytyminen. Luostarin arkkitehtuuria katsellessa silmä lepää. Kauniita kukkaistutuksia on runsaasti. Ja kaiken kauniin keskellä on monta hauskan näköistä viitisen metriä korkeaa pyöreää halkopinoa. Ne ovat kuin pystyssä olevia jättiläiskuusen käpyjä. Alueella tehdyn kierroksen päätteeksi menimme katedraaliin. Siellä kunnioitimme mm. tammen juurelta löytynyttä Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonia. Ennen luostarista poistumistamme Isä Viktor kertoi käyneensä keskustelemassa luostarin varajohtajan kanssa ja että meillä olisi mahdollisuus osallistua liturgiaan seuraavana aamuna. Totesimme että tuota tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä.

Majapaikassamme, Mäentagusen kartanossa, Isä Viktor toimitti ehtoopalveluksen, sekä luki ehtoolliselle osallistuville synninpäästörukoukset.

8.6 Itä-Viron vanhauskoiset

Pyhtitsan luostarin kirkossa alkoi liturgia klo 7.00. Sen toimittivat luostarin pappi sekä Isä Viktor. Nunnien kuoro lauloi kauniisti. Vaikuttavalle kerubiveisulle antoi hienon lisäsävyn kirkon avonaisista ovista kuuluva lintujen viserrys. Isä Viktor jakoi ehtoollisen. Nunnat samoin kuin me olimme ilahtuneita yhteisestä eukaristian vietosta. Nunnia ilahdutti myös se kun Isä Viktor toimitti osuutensa suomen kielellä.


Raja ja Kolkja

Matkamme jatkui Peipsijärven rannalle Rajan vanhauskoisten kylään. Kylä muodostuu 7 km mittaisen tien molemmin puolin rakennetuista taloista. Pihoilla ei ole muita somisteita kuin tasaiset hyvin leikatut nurmikot. Meille avautui mahdollisuus tutustua kylän kirkkoon. Se on entisen vanhauskoisten luostarin päärakennuksen yläkerrassa. Heidän kirkkonsa paloi 1944. Paikalla on vain sokkeli ja palolta säästynyt 1990 restauroitu kellotorni. Kirkkoa esitteli ja vanhauskoisuudesta kertoi “seurakunnan vanhin”.

Muutoin kirkko on samanlainen kuin meidän kirkkomme mutta siinä ei ole alttaria. Ikonostaasin edessä on kolme pöytää. Keskimmäisellä pöydällä on evankeliumikirja sekä Ristiinnaulitun ikoni. Vasemmanpuoleisella pöydällä on Jumalanäidin ikoni ja oikeanpuoleisella pöydällä ilmeisesti juhlaikoni. Nämä kaikki on koristettu valkoisilla ikoniliinoilla ja kukkasilla. Rajan vanhauskoiset kuuluvat ns. papittomaan suuntaan. Kirkon esittelyn jälkeen saimme tutustua maineikkaan ikonimaalarin Gavriil Jefimovich Frolovin (1854 - 1930) asuinhuoneeseen. Hänen töitään on mm. monissa Viron vanhauskoisten kirkoissa. Itsestään “seurakunnan vanhin” kertoi että hänen kirkolliset opintonsa ovat siinä vaiheessa että hän piakkoin saa evankeliumin lukuoikeuden.

Siunauksien saattelemana suuntasimme toiseen vanhauskoisten kylään Kolkjaan. Siellä söimme maittavan lounaan vanhauskoisten perinneravintolassa. Kylässä on myös maailman ainoa vanhauskoisten museo. Siellä on esillä tyypillinen asuinhuone, mm. arki- ja juhla-asuja sekä jumalanpalveluskirjoja. Museon esittelijä antoi muun informaation lisäksi luku- ja laulunäytteen. Jumalanpalveluksissa käytetään muinaisslaavia eli kirkkoslavonian kieltä, kirkkoslaavin varhaista muotoa. Laulu on znamennilaulua. Ristinmerkki tehdään kahdella sormella. Kun heillä ei ole pappeja ei ole myöskään ehtoollista eikä muita sakramentteja.

Vanhauskoiset ovat olleet uskollisia tavoilleen 900-luvulta lähtien. 1600- luvun lopulla he joutuivat kotimaassaan Venäjällä vainon kohteeksi ja pakenivat mm. Itä-Viroon jossa he ovat asuneet siitä lähtien. Nykyään on Virossa 11 seurakuntaa ja niissä yhteensä 15 000 jäsentä. Kolkjan koulussa opetetaan lapsille vanhauskoisten tapoja sekä kirkkoslavonian kieltä. Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikeuttaneet heidän taloudellista toimentuloaan. Onneksi viime vuosina ovat taloudelliset olot alkaneet kohentua. Nuorten muutto kaupunkeihin on yksi vakava uhka, kyliin jäävät vain vanhat. Meillä heräsi kunnioitus näitä uskossaan vahvoja ja sitkeitä uurastajia kohtaan.

Siunauksellisten jäähyväisten saattamana suuntasimme setokaisten “pääkaupunkiin” Värskaan. Sinne saavuimme illan suussa. Majoituimme siistiin Hirvemäen lomakeskukseen. Isä Viktor toimitti ehtoopalveluksen.

9.6. Setokaisten mailla

Lauantaiaamuna läksimme kohti Petseriä. Toinen vastoinkäyminen matkallamme tapahtui Viron ja Venäjän rajalla, kun siellä ilmeni että Isä Viktorin viisumi Viroon oikeutti hänet tulemaan ja lähtemään Virosta kerran. Hänen ei auttanut muu kuin jäädä odottamaan meitä Viroon, sillä Venäjälle tullessaan hänen olisi pitänyt sieltä mennä Suomeen ja sieltä tulla takaisin Viroon. Me menimme Petseriin ja Isä Viktor läksi Tarttoon odottamaan paluutamme.

Petserin kaupunki tarvitsisi kovasti korjaamista. Kontrasti onkin valtava tultaessa kaupungista luostarin portille. Näkymä alas luostariin on henkeäsalpaavan kaunis. Kirkkojen siniset ja kullatut kupolit hohtavat. On vehreä puisto ja hyvältä tuoksuvia mitä moninaisimpia kukkaistutuksia.

Luostarin historia alkaa 15. elokuuta 1473 jolloin munkki Ionin luolaan rakentama kirkko vihittiin käyttöön. Siitä päivästä on luostarissa rukoiltu keskeytyksettä. Aikojen kuluessa luolia on kaivettu pidemmiksi. Luolissa on munkkien ja joidenkin venäläisten merkkihenkilöiden hautoja. Mm. säveltäjä Modest Mussorgski on haudattu tänne. Luostarissa on yksitoista kirkkoa joista kolme on luolissa.

Muutaman tunnin kuluttua palasimme Viroon. Setokaisten ulkomuseolla elikkä Seto tsäimalassa nautitun perinneaterian jälkeen menimme Värskan Georgios voittajalle, eli paikallisesti Pyhälle Jyrille pyhitettyyn kirkkoon. Huomiota herättävä kattomaalaus on kirkon eteisessä, siihen on kuvattu Isä, Poika ja Pyhä Henki. Yllätykseksemme kirkon pappi, isä Afrat osasi suomea. “Olen kotoisin Tallinnasta ja suomen kielen olen oppinut seuraamalla Suomen televisiota”. Hän esitteli kirkkoa ja kertoi seurakuntansa toiminnasta sekä vilkkaasta kanssakäymisestä suomalaisten ortodoksien kanssa.

Alkuillasta saavuimme Tarttoon. Hotellillamme oli meitä vastassa Isä Viktor.

10.6 Palvelus vanhauskoisen kirkossa

Sunnuntaina kello kymmeneksi menimme Tarton vanhauskoisten kirkkoon. Kirkkoväen saatua tietää että olemme ortodoksisia pyhiinvaeltajia Suomesta, oli vastaanotto mitä lämpimin. Tämäkin kirkko oli ns. papiton. Palvelus oli liturgiaa vastaava hetkipalvelus. Rakenteeltaan se vastasi kutakuinkin meidän maallikkopalvelusta. Evankeliumia ei luettu koska paikalla ei ollut lukemaan kykenevää miestä. Palveluksen jälkeen saimme tutustua kirkkoon. Sisustaltaan se on samankaltainen kuin Rajan kirkko. Ikonit ovat vanhoja ja todella hienoa työtä. Olemme Hyvinkään kuorossa naureskelleet joitain vanhoja käsiin hajoavia nuottivihkoja vuodelta 1944. Täällä lauletaan ja luetaan kirjoista jotka painojäljen, paperin ja muun ulkoasun perusteella ovat vuodelta 1744.

Oli vaikuttavaa olla mukana yhteisessä rukouksessa heidän kanssaan. Ilomme oli molemminpuolinen. Loppujen lopuksi ei ole olemassa vanhauskoisia tai “uusiuskoisia“ vaan kaikki olemme samaan Kristuksen uskovia. Jäähyväiset olivat yhtä lämpimät kuin tervetulotoivotuksetkin. Mieleeni jäi haikeuden ja kunnioituksen yhdistelmä, tuntui kuin olisimme olleet mukana ehkä jo meidän elinaikanamme katoavassa. Vanhauskoisen kirkkokansan keski-ikä oli noin 75 vuotta eikä heitä ollut monta, ei edes evankeliumin lukemiseen kykenevää miestä. Rukoilkaamme myös heidän puolestaan. Vaikuttava ja mieleenpainuva oli pyhiinvaelluksen päätös.

Matkamme aikana katselimme myös maallisia nähtävyyksiä ja saimme erinomaiselta oppaaltamme tietoa Viron historiasta ja nykypäivästä. Mutta olisi toisen kertomuksen aihe.

Kunnia olkoon Sinulle Herra. kunnia Sinulle!

Kari Laitinen

Kirjoitus on aiemmin ilmestynyt Harjukirkon Viestissä syksyllä 2007.