17.6. Keskiviikko. KRAKOVA. Krakovan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty kirkko sijaitsee vanhassa kaupungissa osoitteessa Szpitalna 25. Kirkkosali sijaitsee rakennuksen yläkerrassa. Menen vaimoni kanssa kirkkoon. Kirkkosali on samankaltainen kuin ortodoksiset kirkot yleensä ovat. Tunne on kuin tulisi kotiin. Se on Ilahduttava seikka vieraassa ympäristössä ollessa. Tilalle antaa erityisen leimansa puolalaisen teologi ja taiteilija Jerzy Nowosielskin maalaamat ikonit. Ne ovat hienoja ortodoksisen ikoniperinteen ja tämän päivän synteesejä. Erityisen puhutteleva on Jumalanäidin ikoni. Sillä on oma paikkansa erillään ikonostaasista ja se on seurakuntalaisten erityisesti kunnioittama. Sen edessä monet rukoilevat ennen ja jälkeen palvelusten.

On alkamassa akatistos Jumalansynnyttäjälle. Tässä kirkossa tämä palvelus toimitetaan joka keskiviikko. Ostan tuohukset. Isännöitsijä tervehtii kädestä pitäen. Esittelen itseni ja mistä tulen. Hän vastaa puolan kielellä. Kunnioitan ikoneja ja sytytän tuohukset.

Palveluskieli on slaavi Palvelus on samanlainen kuin muutama viikko aikaisemmin Uudessa Valamossa pidetty vastaava palvelus. Palveluksen jälkeen esittäydyn Isä Jaroslav Antosiukille. Hän ilahtuu suomalaisista kanssarukoilijoista. Keskustelumme aikana hän sanoo Arkkipiispa Leon vierailleen täällä kaksi vuotta sitten. Kysyn häneltä palveluksissa käytettävistä kielistä. Hän vastaa, että pääasiassa käytetään slaavia, koska seurakunta koostuu puolalaisista, ukrainalaisista, valkovenäläisistä, venäläisistä, tsekeistä… Meille kaikille se on yhteinen kieli. Minulle jää epäselväksi puolan kielen käyttö palveluksissa. Keskustelumme päätteeksi Isä Jaroslav antaa muistoksi Jerzy Nowosielskin ikonitaidetta esittelevän kirjasen. Ennen poistumistamme hän pyytää erästä englanninkielentaitoista seurakuntalaista esittelemään Arkkipiispa Leon vierailusta otetut valokuvat. Ne ovat kirkon eteisessä sijaitsevassa vitriinissä. Kaikesta päätellen Arkkipiispamme vierailu on ollut merkittävä tapaus.

Vuona 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan Tuohon aikaan Krakovassa asui 68500 juutalaista, joista suurin osa Kazimierzin kaupunginosassa. Huhtikuussa 1940 paikallinen Saksan kenraalikuvernööri määräsi, että Krakovasta on tehtävä juutalaisista vapaa kaupunki. Sen vuoksi 52500 juutalaista karkotettiin ja asutettiin Krakovan ulkopuolelle. 3. huhtikuuta 1941 annettiin määräys gheton perustamisesta Podgorskin kaupunginosaan. Kahden viikon kuluttua määräyksen antamisesta ghetoksi tarkoitetun alueen 3500 alkuperäistä ei-juutalaista asukasta oli häädetty kodeistaan ja vielä kaupungissa olevat 16000 juutalaista määrättiin muuttamaan niihin. Muutaman kuukauden kuluttua ghettoon tuotiin 6000 asukasta lisää. Vuoden 1942 lokakuussa 11000 gheton asukasta vietiin Belzekin keskitysleiriin. Siellä heidät kaikki tuhottiin. Saman vuoden joulukuussa ghetto jaettiin työkykyisten 14 – 60-vuotiaiden alueeseen ”A” ja muiden ihmisten alueeseen ”B”. Maaliskuussa 1943 alueen ”A” kaikki 6000 henkilöä vietiin gheton läheisyyteen perustettuun Plaszowin keskitysleiriin. Osa alueen ”B” ihmisistä tuhottiin paikalla ja loput vietiin Auschwiziin. Gheton olemassaolo päättyi siihen.

Edellä kuvattujen sekä muiden historiallisten syiden vuoksi Krakovan juutalaisväestö on kutistunut murto-osaan alkuperäisestä. 1980- luvulla juutalainen väestö ja kulttuuri alkoivat elpyä. Nouseva kehitys on jatkunut tähän päivään saakka ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä.

18.6. Torstai. Kazimierz. Vanha synagoga on rakennettu 1600- ja 1700- luvuilla. Se on vanhin Puolassa säilynyt esimerkki juutalaisesta synagoga- arkkitehtuurista. Nyt se toimii museona, jossa esitellään monipuolisesti juutalaista elämää, kulttuuria ja uskontoa. Remuh:n synagoga on rakennettu v. 1553. Se on edelleen aktiivisessa palveluskäytössä. Eteisessä mies antaa minulle juutalaisen perinteen mukaan kipan eli jarmulkan. Laitan sen päähäni, kumarran synagogan ovella ja astun sisään. Juutalaiseen uskoon pintapuolisesti perehtyneenä tyydyn aistimaan huoneen tunnelmaa ja kokoamaan muistikuvia vastaisen varalle. Lukija kun olen, niin otan hyllystä kirjan lukeakseni sitä. Avaan kirjan, enpä luekaan. Katselen ja ihailen kulunutta hienoin ornamentein koristeltua nahkakantista teosta ja laitan sen takaisin paikalleen. Ennen poistumistani kumarran alttariin suuntaan. En tiedä, onko tämä hyvien tapojen mukaista, mutta tuntuu hyvältä ja oikein tehdä näin. Eteisessä annan kipan valvojalle. Havaitessaan minun tarttuvan hautausmaan portin kahvaan sanoo ystävällisesti seis ja antaa kipan takaisin. Hautausmaalla on erikoinen hautakivien kappaleista tehty hieno aita. Tai en ole varma, ovatko ne hautakivien kappaleita. Niiltä ne kuitenkin näyttävät.

Kazimierzissä on juutalaisten liikkeitä, ravintoloita ja erinomainen kirjakauppa. Kirjakaupan myyjä on puhelias, englanninkielentaitoinen mies. Juteltuamme hetken hän suosittelee joitain kirjoja. Ostan ne. Saamme myös matkaohjeita. Juttelemme niitä näitä. Meitä naurattaa. Hauska mies, tähän liikkeeseen kannatti poiketa jo hänet tavataksemme. Isaakin synagoga on museona. Se on suuri. Irtaimistoa ei ole kuin pöytä ja penkkejä. Alttariseinällä on maalauksen paikalla aukko. Siellä täällä seinillä on pyhiä kirjoituksia tai osia niistä Katsellessani tätä tyhjyyttä minut valtaa haikea olo. Mietin synagogan loiston päiviä ja siellä pidettyjä juhlallisia palveluksia. Ajattelen heitä, jotka ovat rukoilleet tässä ja muissa synagogissa. Alan ikävöidä ihmisiä, jotka ovat olleet olemassa ennen syntymääni. Poistuessani kumarran heidän muistonsa kunniaksi. Eteisessä luen esitetaulusta: ” Vuonna 1939 tässä hallissa teloitettiin synagogan komitean jäsenet heidän kieltäydyttyä sytyttämästä tuleen synagogaansa”.

Ylitän Powstancow- sillan. Tätä siltaa pitkin ajettiin ne 16000 juutalaista Kazimiezistä Podgorze-kaupunginosaan perustettuun ghettoon. Ghetosta on muistona museoitu apteekki, kaksi pätkää kolmisen metriä korkeaa gheton ympäri rakennettua muuria sekä muutama historiallisesti tärkeä rakennus. Entisen gheton välittömässä läheisyydessä osoitteessa ul. Lipowa 4 on rakennukset, joissa oli saksalaisen liikemiehen Oskar Schindlerin Emalia-niminen tehdas. Tehtaalla valmistettiin emaloituja taloustavaroita ja joitain sotatarvikkeita. Ennen sotaa tehtaan omisti juutalainen Abraham Bankier. Hänen omistuksessa tehtaan nimi oli Record. Saksan miehitettyä Puolan, saapui Oskar Schindler Krakovaan. Hän tutustui konkurssin tehneeseen Abraham Bankieriin ja sai tietää hänen omistuksessaan olleesta tehtaasta. Oskar Schindler osti sen ja kutsui Abraham Bankierin auttamaan tehtaan uudelleen käynnistämisessä ja tuotannon ylläpitämisessä. Oskar Schindler, natsipuolueen jäsen, pelasti 1200 juutalaista varmalta tuholta neuvokkaalla toiminnalla sekä työllistämällä heidät johtamassaan tehtaassa. Juutalaisten hyväksi tekemästään työstä Israelin valtio palkitsi hänet kunniamerkillä ja arvonimellä ”Kansojen oikeamielinen” Hän kuoli v. 1974 ja on haudattu Jerusalemiin.

19.6. Perjantai. OSWIEZIM Keskitysleiri Auschwitz. Päällisin puolin täällä on siistin näköisiä punatiilirakennuksia. Alueen ympäri kulkee korkea kaksin- paikoin kolminkertainen sähköistetty piikkilanka- aita. Aidan vieressä on kyltti, jossa lukee VORSICHT. Hochspannung. Lebensgefahr eli VARO. Suurjännite. Hengenvaara. Täältä pakeneminen oli mahdotonta jo aidan vuoksi. Kävelen sisään portista, jonka päällä on vankeja pilkkaava iskulause ARBEIT MACHT FREI, Työ tekee vapaaksi. Oikealla puolella on tasainen alue, jossa orkesteri soitti ”mieltä ylentävää musiikkia” pakkotyöhön menijöille ja sieltä palaaville. Pakkotyön teettäminen ei suinkaan ollut tämän paikan ensisijainen tarkoitus, vaan ihmisten monenlainen piinaaminen ja murhaaminen. Minut valtaa olo, joka vaihtelee surusta sääliin, säälistä inhoon ja inhosta tyrmistykseen. Välillä kummastelen ihmisen julmuutta ja sitä, että tämä paikka on tehty ja käytetty järjestelmällisesti suunniteltuun tarkoitukseensa. Monet vankilarakennukset on muutettu näyttelytiloiksi. Yhden rakennuksen suuressa vitriinissä ( 5 m pitkä, 3m syvä ja 2,5 metriä korkea) on 2000 kiloa naisvangeilta leikattuja hiuksia. Sen vieressä on pieni vitriini, jossa on pakka hiuksista kudottua kangasta. Kankaan päällä on muutama hiuspalmikko. Opastaulussa lukee mm. että kangaspakan hiuskudoksista löytyi jäämiä kaasukammioissa käytetystä myrkkykaasusta. Seuraavan huoneen vitriineissä on monenlaisia proteeseja, kenkiä, suuri kasa silmälaseja, omistajiensa itsensä kirjoittamin nimin varustettuja matkalaukkuja, lasten ja vauvojen vaatteita, leluja sekä tutteja ja tuttipulloja. Kerrosta ylempänä on kaasukammio- krematoriolaitoksen pienoismalli ja Zyklon B -tölkkejä. Keskimäärin 6 kg tätä ainetta riitti tappamaan 1500 ihmistä. Käytävien seinillä on nimin, syntymä- ja menehtymispäivin varustettuja uhrien valokuvia. Muutaman kuvan päällä oleva kukka kertoo joidenkin kävijöiden tunnistaneen läheisensä. Alueen takanurkassa on keskitysleirin vankila, vankila vankilassa. Pääovesta sisälle mentäessä vasemmalla on huone, jossa istui vankilan oikeus. Vapauttavia tuomioita ei tämä oikeus antanut. Tässä osastossa on myös vartijoiden tilat ja toimisto. Varsinaisessa vankilassa on mm. yhden hengen ikkunattomia sellejä, joissa ei mahdu kuin seisomaan. Selliin ryömittiin lattian rajassa olevasta puolisen metriä korkeasta luukusta. Täällä on myös sellejä, joissa voitiin säännöstellä sinne tulevan hengitysilman määrää. Eräs kysymyksiä herättävä paikka on saniteettitilat, miehille ja naisille omansa. Vankilan oikeuden tuomitsemat ihmiset tuotiin tänne. He riisuutuivat pukuhuoneessa. Riisuutumisen jälkeen heidät vietiin peseytymään Peseydyttyään ihmisen vietiin alastomina häkkiin odottamaan teloittajien eteen joutumista. Vankilasta poistuttuani mietin että kumpi on tylympi paikka odotella väistämätöntä väkivaltaista kuolemaa; keskitysleirin vankila vai kaasukammion eteinen.

Seison vankilan vankilan teloitusmuurin edessä. Minäkin voisin olla tässä syntyperäni tai mielipiteeni vuoksi. Kerkiäisin tajuta kiväärien suuliekit… Otan maasta pienen kiven ja laitan sen muurin rakoon muiden sinne laitettujen kivien viereen. Kierros päättyy kaasukammioon ja krematorioon. Näyttelyt on rakennettu pieteetillä uhrien muistoa kunnioittaen. Totuutta ei peitellä tai kaunistella, väkivaltaa ei korosteta, eikä tarpeellistakaan, sillä se on kaikkialla henkisin ja fyysisin silmin havaittavissa. Ihmiset katselevat tätä kaikkea hiljaisina.

Keskitysleiri Birkenau eli Auschwitz II. Aivan ensimmäiseksi minua järkyttää leirin koko, se on arviolta 1 x 2 km. Alueen keskellä on kolmeraiteinen ratapiha ja pitkä laituri. Välittömästi junan saavuttua siinä valittiin tänne rahdatut työkykyisiin ja työkyvyttömiin. Työkykyiset murhattiin näännyttämällä heidät pakkotyöllä. Työkyvyttömät vietiin välittömästi kaasukammioissa ”erikoiskäsiteltäviksi”. Työkykyisiä eivät olleet mm. vanhukset, sairaat, vammaiset, raskaana olevat eivätkä alle 14 vuotiaat lapset. Ratapihan molemmin puolin on ruutuasemakaavassa puisia ja tiilestä muurattuja asuinparakkeja. Niitä oli yli 300. Jäljellä on 45 tiilestä tehtyä ja 22 puista. Parakkien asuinolosuhteista ei voi puhua, sillä niitä ei ole. On vain loukkoja, joissa kuoltiin tai odotettiin sitä. Parakkimäärään nähden vähäiset käymälä- ja pesutilat herättävät kysymyksen, miksi ne on tehty, ovatko ne pilkantekoa vai inhimillisiä tarpeita varten. Samanlaisen kysymyksen herättää yhden parakin kahdella seinällä olevat, ilmeisesti lapsia varten tehdyt piirustukset. Inhimilliset tarpeet eivät ole olleet leirin rakennuttajan intressi. Ratapihan päässä on kaksi raunioina olevaa kaasukammio- krematoriota. Niiden vieressä on lampi, johon krematorioiden tuhkat kaadettiin. On myös jätevedenpuhdistamo!

Tämän teollisuuslaitoksen neljässä kaasukammiossa suoritettiin tehokkaimmillaan 20000 ”erikoiskäsittelyä” vuorokaudessa. Krematorioiden kapasiteetti ei tuohon yltänyt, joten ruumiita poltettiin ulkona rovioilla. Enimmillään oli Auschwizin keskitysleireillä vankeja yhtä aikaa 130000, joista Birkenaussa 49000. Loppuaan odottavia vangittuja piinasi valtavan ahtauden lisäksi veden ja ruoan puute, kauhistuttavat käymäläolosuhteet sekä rottalaumat. Tämän kammottavan teollisuuslaitoksen käsittäminen ja ymmärtäminen on mahdotonta. Ihmisen ja inhimillisyyden täydellinen häpäisy ja alennustila, jota alemmas ei voi mennä. Murhattujen muistomerkillä on Schleswig- Holsteinin osavaltion lähetystön suuri seppele. Kiurut livertävät korkeudessa.

20.6. Lauantai. KRAKOVA. Vigilia. Sytyttäessäni tuohusta vainajien muistelupöydälle mietin, että NÄITÄ PITÄISI SYTYTTÄÄ VÄHINTÄÄN KUUSI MILJOONAA!. Rukoukseni keskeyttää hetkeksi muistikuvat Isaakin synagogasta. Ei se ole keskeytys, vaan aiheellinen lisä. Laulan hiljaa sen mitä slaaviksi osaan. Gosbodi pomilui. Herra armahda.

21.6. Sunnuntai. Liturgian toimittavat slaavinkielellä Isät Jaroslav Antosiuk ja Witold Maksymowicz. Epistola ja Evankeliumi luetaan myös puolaksi. Ehtoollisella käy monta lasta ja pari aikuista. Ilmeisesti jokainen ehtoollisella käynti edellyttää katumuksen sakramenttiin osallistumista . On mukava katsella, kun kaksi lasta jakaa jälkiviinin. Sitä ottavat vain ehtoollisella käyneet. Palveluksen jälkeen haen siunauksen Isä Jaroslavilta. Hän sanoo, että oli mukavaa, kun olimme rukoilemassa heidän kanssaan. Minä kiitän ja sanon vielä: ”Mnogaja letam”. Hän naurahtaa ja vastaa samoilla sanoilla.

Pyhän kirkkomme kansainvälisyys ja sen perustavaa laatua oleva merkitys on avautunut minulle aivan uudesta näkökulmasta.

24.6. Keskiviikko. BERLIINI. Saksan pääkaupungin ydinkeskustassa - paikassa, jossa juutalaisten joukkotuhon lähtölaukaus ammuttiin, on vaikuttava muistomerkki. Aloitteen muistomerkin aikaansaamiseksi tekivät 1980-luvulla muutama silloisen Länsi-Berliinin asukas. Kesäkuussa 1999 Saksan liittopäivät hyväksyi muistomerkin rakennettavaksi. Muistomerkin ovat suunnitelleet yhdysvaltalaiset arkkitehti Peter Eisenmann ja kuvanveistäjä Richard Serra. ”Tämä Murhattujen Euroopan juutalaisten muistomerkki on omistettu holokaustin kuudelle miljoonalle uhrille. Sen tarkoitus on pitää elävänä muistissa Saksan historian hirvittävin rikos. Muistomerkki kunnioittaa holokaustin uhreja ja muistuttaa nykyisiä ja tulevia sukupolvia puolustamaan perustuslaillista valtiota ja ihmisoikeuksia”. Näin kerrotaan muistomerkin opastuskeskuksen oppaassa (kirjoittajan suomennos).

Muistomerkki on pinta-alaltaan 19000 m2. Siinä on 2711 kpl 0,5 – 4,5 m korkeaa suorakulmaista kivipaatta asetettuna ruutuasemakaavaan. Paasien väli on vajaa metri niin, että niiden välissä voi kävellä. Kuitenkaan kenenkään kanssa ei voi kävellä rinnakkain eikä ketään mahdu sivuuttamaan, joten seurassakin on käveltävä yksin itsensä, tunteidensa ja ajatustensa kanssa. Muistomerkissä kulkeminen tuntuu kuin kävelisi keskitysleirillä tai hautausmaalla. Tuntuu kuin suuret kivet pusertaisivat väliinsä. Olo on ahdistava. Matalien paasien kohdalla ahdistus helpottaa. Kivien väliin voi mennä monelta suunnalta, yhtä monelta pääsee pois. Aivan kuin pahuus voi hyökätä miltä suunnalta tahansa, niin on yhtä monta suuntaa välttää se. Muistomerkki antaa monenlaisia mielikuvia; hyviä, pahoja, ahdistavia ja rauhoittavia.
Muistomerkin alla olevassa opastuskeskuksessa esitetään peittelemättä holokaustin historia. Uhrit saavat nimet ja kasvot. Yhdessä huoneessa luetaan uhrien nimiä ja heistä kerrotaan lyhyt elämänkerta. Samalla nimi heijastetaan huoneen neljälle seinälle. Lukeminen kestää seitsemättä vuotta, sitten se alkaa alusta. …Natan Edelheit…, Dima Gelman…, Hena Friszman…, Bela Feldheim…, Henya Frunovizky…, Hilde Krumholz…, Wolf Gelber… , kuusi miljoonaa nimeä, kuusi miljoonaa suunnitelmallisesti tuhottua elämää.

Muistomerkki on saksalaisten konkreettinen tunnustus tehdyistä rikoksista ja osoitus menneisyytensä käsittelystä. Emme voi, emmekä saa syyttää tämän päivän ihmisiä. Meidän on kuljettava heidän rinnallaan, on rukoiltava kaikkien puolesta. Olemme osa Euroopan historiaa.
Ja taas tänään Krakovassa toimitetaan akatistos Jumalansynnyttäjälle.

Kari Laitinen

Käytetyt lähteet:
The Cracow Ghetto 1941-1943. Anna Pioro. Muzeum Historyzne Miasta Krakowa. 2005. ISBN 83-89599-86-4.
What to see in Crakow 2008-2009. Krakovan ilmaisjakelu matkaopas.
Emalia-tehtaan näyttelyn opastaulut. ul. Lipowa 4. Krakova.
Auschwitz-Birkenau. The past and the present. A-B State Museum. Ei painovuotta. ISBN 987-83-60210-41-3
Auschwitz-Birkenau Guidebook. A-B State Museum. 2008. ISBN 978-83-60210-26-0
Materials on the murdered Jews of Europe. Nicolaische Verlagsbuchhandlung GmbH, Berlin.2007. ISBN 3-89479-223-X.