11.10. Maanantai. SIINAIN ERÄMAA JA PYHÄ VUORI

Matkalla
Saavuimme eilen Israelin eteläisimpään kolkkaan Eilatiin. Tähän ja huomiseen päivään virittäydyn lukemalla Pyhän Makarios Egyptiläisen elämänkertaa. Menemme linja-autolla Egyptin rajalle. Israelilainen auto jää tänne. Kummankin maan passi ja turvatarkastukset ovat yhtä tarkat kuin lentokentällä. Egyptin puolella meitä on vastassa paikallinen matkaopas, ortodoksikristitty Marco. Hän opastaa meidät linja-autoon. Lähdemme ajamaan Punaisenmeren rantaa etelään. Maan puolella kohoavat karut vuoret. Dahab nimisen kaupungin kohdalla käännymme länteen. Nousemme vuoristoon. Nousu on niin suuri, että joudun nieleskelemään kuin lentokoneessa. Ei Siinain erämaa pelkkää vuoristoa, hiekka-aavikoita ja auringon paahdetta ole, sillä viidenkymmenen kilometrin matkalla olen nähnyt muutaman yksinäisen puun, matalakasvuisia pensaita sekä heinämäisiä kasveja. Siellä täällä on beduiinien asumuksia. Ymmärrettävää on Mooseksen saama arvostelu kun hän toi israelilaiset tänne Niilin rannoilta, ruokapatojen äärestä (2. Moos. 16: 1 – 3).

Sivuutamme turistipoliisin tarkastusaseman (niitä on jokaisessa tienristeyksessä) ja saavumme Pyhän Katariinan luostarin alueelle. Lähellä luostaria, tien oikealla puolella olevalla kummulla on valkoinen kummeli ja sen vieressä venäläisten pyhissäkävijöiden kauan sitten rakentama kirkko. Kummeli on rakennettu paikalle, johon israelilaiset pystyttivät kultaisen vasikan (2.Moos. 32: 1 - 35). Käännymme luostariin johtavalle tielle ja pysähdymme turistipoliisin tarkastusasemalle. Poliisi huomaa jonkun ottaneen valokuvan ja määrää kuvan poistettavaksi. Meitä pyydetään tuleman ulos autosta. Ulkona meidät kävelytetään metallinpaljastimen läpi. Se ei hälytä kertaakaan, ei edes minun kohdallani vaikka taskuissani on kamera, taskukello ja kolikoita. Tämä taitaa olla muistutus kameran käyttökiellosta poliisiaseman välittömässä läheisyydessä. Poliisi saa tilastoihin 31 tarkastettua, ja meille pyhissäolijoille opetetaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Nousemme takaisin linja-autoon ja ajamme lähelle luostaria.

Nousu pyhälle vuorelle
Majoitumme siisteihin, yksinkertaisesti kalustettuihin luostarin vierasmajan huoneisiin. Iltapäivällä lähdemme Siinain vuorelle. Minä, vaimoni ja neljä muuta ryhmämme jäsentä vuokraamme kamelit. Tämä osoittautuu ainakin omalla kohdallani hauskaksi kokemukseksi jo siksi kun en ole milloinkaan ratsastanut. Beduiini ohjaa eläintä monenlaisilla lyhyillä äänimerkeillä. Joskus hän kopauttaa sitä kevyesti ohuella kepillä takamukseen, kun se ei tottele lähtökäskyä. Kamelini on reipas kävelijä niin että se kerkiää kymmeniä metrejä ryhmän edelle. Se pysähtyy, katsoo taakseen, ja jää odottamaan muita matkaajia. Jos välimatka ei sen mielestä ole suuri, jatkaa matkaansa. Viisas eläin on kameli. Puolentoista tunnin ratsastuksen jälkeen saavumme lähelle vuorenhuippua. Tästä on jatkettava jalan. Ennen viimeistä taivalta ostamme kahvit beduiinien ylläpitämästä kojusta. Lähdemme nousemaan jyrkkää vuorenrinnettä. Ilma on ohutta, alkaa hengästyttää ja on hiljennettävä vauhtia. Noustuamme 700 porrasta 150 metriä saavumme Siinain vuoren laelle, 2244 metriä merenpinnan ja seitsemisen sataa metriä Pyhän Katarinan luostarin yläpuolelle. Tällä pyhällä paikalla Jumala ilmestyi Moosekselle ja antoi kahteen kivitauluun kirjoitetut kymmenen käskyä. (2. Moos. 19: 1 - 20: 17. 32: 15 - 16). Näkymä vuorelta joka suuntaan on komea, vuoristoa on silmän kantamattomiin. Laella on pieni kirkko sekä moskeija. Kirkon ovi on lukittu. Beduiini rukoilee moskeijassa. Me laulamme ehtooveisun ja minä luen itsekseni Isä meidän rukouksen ja laulan hiljaa ehtoopalveluksen alkupsalmia ”Kiitä sieluni Heraa. … Herra minun Jumalani, Sinä olet ihmeellisesti suuri”.

Vuorten takaa näkyy upea laskevan auringon kajo. Lähdemme alaspäin. Alkaa hämärtää ja pian olemme lähes täydellisessä pimeydessä. Sadat käsivalaisimet syttyvät. Pienten lamppujen muodostama kulkue kulkee vuorenrinnettä kiemurtelevaa polkua alas hitaasti. Edellämme taivaltaa ranskalainen ryhmä. Takanamme olevien ihmisten kieli ei kerro minulle heidän kansallisuuttaan. Tunnelma on hieno. Minä keskityn kulkemiseen, puhun ainoastaan varoittaakseni kanssakulkijoita polulla olevista hankalista kohdista. Luostarille saavuttuamme peseydymme nopeasti, ja sen jälkeen menemme trapesaan. Hienon päivän päätteeksi nautimme siellä maukkaan aterian mainion kreikkalaisen viinin kera, ja keskustelemme muiden pyhissäolijoiden kanssa päivän kokemuksista.


12.10. Tiistai. PYHÄN KATARINAN LUOSTARI

Historiaa
1200- luvulla eKr. Mooseksen ollessa neljäkymmentä vuotias, hän läksi Egyptistä ja tuli Hooreb eli Siinain vuoren juurelle. Täällä hän tapasi Jetron tyttäret kaivolla juottamassa isänsä karjaa. Kaivo on vieläkin Pyhän Katarinan luostarissa. Jetro antoi tyttärensä Sipporan Moosekselle vaimoksi. Täällä Jumala ilmaisi itsensä Moosekselle palavassa pensaassa ja sanoi että Mooseksen on palattava Egyptiin johdattamaan Israelilaiset pois orjuudesta (2. Moos.2: 11 – 3: 17). 600 vuotta myöhemmin Jumala puhutteli täällä profeetta Eliaa, hänen tultua tänne turvaan kuningatar Iisebelin raivoa. (1. Kun. 16: 30 - 31. 18: 1 - 40. 19: 1 - 3, 8 - 15).



Siinain vuoren ympäristössä on ollut erakkoloita ja pieniä luostariyhteisöjä 200-luvulta lähtien. Ensimmäiset munkit kärsivät jatkuvaa puutetta. Luonto oli armoton ja monet munkit joutuivat ryöstelevien paimentolaisten uhreiksi. Vaikeuksista huolimatta he jatkoivat täällä rukouselämäänsä ja uusia kilvoittelijoita saapui jatkuvasti Jumalan vuoren ympäristöön.

300-luvun alkupuolella keisari Konstantinuksen äiti keisarinna Helena (Pyhä Helena) rakennutti palavan pensaan paikalle kirkon, joka pyhitettiin Jumalanäidille. Samalla hän rakennutti tornin munkkien suojapaikaksi. 500-luvulla luostarielämässä tapahtui suuri edistys, kun keisari Justinianus I määräsi rakennettavaksi luostariin basilika- tyylisen kirkon sekä suojamuurit sen ympärille. Tämäkin kirkko pyhitettiin Jumalanäidille. Vuonna 626 munkit saivat profeetta Muhammedilta suojelukirjan. Sulttaani Selim I vahvisti luostarin etuoikeudet vuonna 1517. Siksi tämä maailman vanhin toiminnassa oleva kristillinen luostari on saanut toimia rauhassa koko olemassaolonsa ajan.

Aleksandriassa vuonna 294 pakanalliseen ylimysperheeseen syntyi tytär, joka sai nimen Dorothea. Hän sai monialaisen korkean koulutuksen. Hänen kauneutensa, korkea oppineisuutensa sekä aristokraattinen syntyperänsä teki hänestä halutun puolison. Hän torjui kaikki avioliittotarjoukset. Eräs munkki kertoi Dorothealle sielun sulhasesta Kristuksesta. Hän otti kasteen ja sai nimen Katarina. Kristittyjen vainojen aikana julmista kidutuksista huolimatta hän ei kieltänyt kristinuskoaan. Lopulta hänet mestattiin. Enkelit ottivat Katarinan ruumiin ja kätkivät sen Siinain niemimaan korkeimman vuoren huipulle, lähelle nykyistä luostaria. Kolmisen sataa vuotta myöhemmin eräs luostarin munkki sai unessa tiedon Pyhän Katarinan maallisten jäännösten olinpaikasta. Munkit hakivat ne luostariin ja laittoivat marmoriseen arkkuun. Näiden reliikkien vuoksi tätä Jumalanäidin luostaria kutsutaan myös Pyhän Katarinan luostariksi, ja em. vuorta Pyhän Katarinan vuoreksi. Luostarilla on muitakin pyhiä ihmisiä. Tunnetuin on 600-luvun alkupuolella sen igumenina toiminut Pyhittäjä Johannes Siinailainen, eli teoksen Portaat kirjoittajana tunnettu Johannes Klimakos.

Pyhä liturgia
Aamulla hieman ennen viittä kokoonnumme agoralle ja menemme kirkkoon. Kirkossa on hämärää. Menossa on aamupalvelus. Kunnioitan juhlaikonia, menen paikalleni ja syvennyn palvelukseen. Tunnelma on samanlainen kuin Athoksella. Aamupalvelusta seuraa liturgia. Käyn Pyhällä ehtoollisella. Liturgian päätyttyä haen papilta antidoran. Antaessaan sen minulle hän sanoo; “The blessing of the Lord and His mercy may come upon thee”. Ennen kirkosta poistumista saamme kunnioittaa Pyhän Katarinan reliikkiä. Muistoksi tästä saamme sormukset kunnioitusta valvovalta munkilta.

Käymme tutustumassa luostarin museoon. Siellä on upea kokoelma satoja vuosia vanhoja ikoneita, sakraaliesineistöä sekä yli tuhat vuotta vanhoja kirjoja. On jännittävää ja ilahduttavaa katsella noiden kirjojen sivuja, kun ymmärrän joitain sanoja ja muutamia lyhyitä lauseita. Tämä puolestaan herättää kiehtovan ajatuksen siitä, ketkä ovat lukeneet noita samoja sanoja ennen minua. Ulkona ihmettelen Mooseksen kaivoa. Siinä se on ollut viimeiset 3500 vuotta, ihmettä kerrakseen! Eräästä rakennuksesta havaitsee hyvin eri vuosisatojen rakennusvaiheet.

Paluu Israeliin
Aamiaisen jälkeen käyn luostarin kaupassa kirjaostoksilla. Paluumatkalla Israeliin tutustumme beduiinien luola-asumuksiin. He tarjoavat teetä. Kaikki tietenkin pientä korvausta vastaan. Tämä on heidän matkailuyrityksensä. He myös kauppaavat matkamuistoja. Osaltani kaupat jäävät tekemättä. Paikalla on vain beduiinimiehiä ja kolme pienehköä lasta. Kertoman mukaan naiset ovat keräämässä yrttejä. Egyptin puolella käymme uimassa Punaisessameressä, sekä syömme maittavan lounaan. Rajalla on jälleen samanlaiset passisulkeiset kuin tullessakin. Jäämme yöksi Eilatiin.


13.10. Keskiviikko. KOHTI PYHÄÄ KAUPUNKIA

Kuollutmeri
Aamulla suuntaamme kohti Jerusalemia. Tien oikealla puolella avautuu vehreä laakso. Jordanian puolella kohoavat vuoret. Vasen puoli on vuoristoista Negevin autiomaata. Negev ja Siinai ovat karuudessaan kauniita. Vuoret ovat monenmuotoisia ja värisiä. Minä katselen niitä väsymättä. Sivutamme Paran- nimisen asutuksen. Tästä länteen sijaitsi Kaades-Barnea, josta Mooses lähetti tiedustelijoita luvattuun maahan (5. Moos.1: 19, 22 - 25). Saavumme Kuolleenmeren eteläpuolelle muinaisen Sodoman ja Gomorran alueelle. Täällä on muodoiltaan mielikuvitusta innoittavia kymmeniä metrejä korkeita kallioita. Joku niistä on suolapatsaaksi muuttunut Lootin vaimo (1. Moos 19: 26).

Kuolleesta merestä itään on Nebon vuori. Sen huipulta Mooses näki luvatun maan. ”Ja Herra puhui Moosekselle… katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi. … sinä saat katsella sitä maata… mutta sinne sinä et pääse… (5. Moos. 32: 48 - 52. 34: 1 - 8).

Sitten seuraa lähes pakollinen poikkeaminen kosmetiikkatehtaan myymälään. Näin ao. tehdas maksaa meidän uimisemme Kuolleessameressä. Otaksun vaimoni lunastavan minulle uintioikeuden ja jään seuraamaan suuren lasiseinän takana toimivaa meikkipurkkien pakkauskonetta. Siihen tulee kiinnostustani lisäävä toimintahäiriö. Uinti Kuolleessameressä on hauska kokemus. Veteen on mentävä istualleen ja siinä on uitava selällään, muunlainen uinti ei onnistu. Pohjoisen ilmanalan kurittamalle iholle umpisuolainen, monien mineraalien sisältämä vesi on terveellistä. Ja on lämpöisessä vedessä kelluminen hauskaa ilman terveysvaikutuksiakin.

Sivuutamme Qumranin. Täällä beduiinipaimen löysi luolasta vuonna 1947 vanhoja käsikirjoituksia. Ne kuuluivat essealaiselle luostarille jonka roomalaiset tuhosivat vuonna 68 jKr.

Ylös Jerusalemiin
Tasangon jälkeen tie alkaa nousta. Saavumme, eli nousemme Jerusalemiin. Jerusalem sijaitsee 720 -790 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on rakennettu neljälle korkealle mäelle. Kaupungin rakennutti Salemin kuningas, Korkeimman Jumalan pappi Melkisedek noin v.1500 eKr. Kaupungin nimeksi tuli Salem, joka tarkoittaa; rauha (1. Moos 14: 18). Myöhemmin kaupungilla oli toinen nimi Jebus, sillä kaupungissa asui jebusilaisia (Tuom.19: 10 - 11). Näistä kahdesta nimestä Jebus ja Salem muodostui kaupungin nimeksi Jerusalem. Olen kuullut nimen alkuosalle toisenkin version; eli se tulisi kreikan sanasta iero, eli pyhä. Jerusalem tarkoittaisi silloin Pyhä rauha. (Melkisedekistä on mielenkiintoinen kertomus heprealaiskirjeen 7. luvussa). Ajamme Mount Scopukselle. Sieltä avautuu upea näkymä pyhään kaupunkiin. Idässä näkyy Öljymäki ja sen huipulla sijaitseva Ylösnousemuksen luostarin kirkon torni. Suoraan etelässä on Kidronin laakso ja vanha kaupunki.

Majoitumme vanhan kaupungin läheisyydessä olevaan hotelliin. Iltakävelyllä vaimoni kanssa poikkeamme ortodoksijuutalaisten asuma-alueelle. Täällä ihmiset osoittavat pukeutumisellaan keitä he ovat. Se on mielestäni kunnioitettavaa. Lapsia on paljon. Leipurilta ostamme kaksi sämpylää, ei sen vuoksi että olisi nälkä, vaan kokemuksien kartuttamiseksi. Eräästä näyteikkunasta tulvii valoa pimeälle kadulle. Se on kirkkaasti valaistu kirjakauppa. Todellinen tiedon majakka! Siellä on hyllyt täynnä upeita nahkaselkäisiä teoksia. Mustiin pukeutuneet ortodoksijuutalaiset valikoivat ostettavaa. Vahinko, että en osaa hebreaa. Minun on tyydyttävä aistimaan kaupan tunnelmaa. Hyvä näin, sillä ei kaikkea kaunista ja hyvää tarvitse itselle hankkia.


14.10. Torstai. JERUSALEMIN PYHILLÄ PAIKOILLA

Öljymäki ja Getsemane
Öljymäellä menemme Venäläiseen Kristuksen Taivaaseenastumiselle pyhitettyyn luostariin. Luostarin kirkossa kunnioitamme ikoneita. Kirkon ulkopuolella, sen yhden seinän vieressä on osa kalliota jolta Herramme nousi taivaaseen. Teen ristinmerkin sen edessä ja kosketan sitä.

Lähdemme laskeutumaan jyrkkää tietä Getsemanen puistoon. Käymme venäläisessä Maria Magdalenalle pyhitetyn luostarin kirkossa. Se on kaunis sisältä ja päältä. Kirkossa on viisi kullattua liekkikupolia. Kellotornissa on yksi samanlainen kupoli. Kirkko erottuu oliivipuita kasvavasta ympäristöstään kauniisti. Ostan tuliaisiksi Maria Magdaleenaa esittäviä pieniä ikonikortteja.

Aivan Maria Magdalenalle pyhitetyn luostarin lähellä on vuonna 326 rakennettu Jumalanäidin hautakirkko. Sinne laskeudutaan portaita, joita on 48. Niiden puolessa välissä, vasemmalla on Marian sulhasen Joosefin hauta. Samalla kohtaa, oikealla on Jumalanäidin vanhempien Joakimin ja Annan haudat. Haudoilla on alttarit. Laskeudun alas Jumalanäidin ristin muotoiseen hautakirkkoon. Oikealla on hauta, johon apostolit hautasivat Jumalanäidin pyhän ruumiin. Se on tyhjä, sillä perimätiedon mukaan kolme päivää kuolemansa jälkeen Jumalanäiti nousi Poikansa luo taivaaseen. Jumalanäidin haudan kunnioittaminen on sieluni sisimpään vaikuttava kokemus.

Vaelluksemme jatkuu kohti vanhaa kaupunkia. Matkalla sivuutamme Kukonlaulun kirkon. Se on rakennettu lähelle paikkaa, jossa sijaitsi ylipappi Kaifaan talo. Pidätetty Jeesus tuotiin tähän taloon ja täältä Hänet vietiin Pontius Pilatuksen eteen. Saman talon esipihalla Pietari kielsi kolmesti Hänet. (Luuk. 22: 54 - 62).

Marttyyriuden tie eli Via Dolorosa
Saavumme Leijonaportille. Muutaman kymmenen metriä portilta on piha, jossa sijaitsi Pretorio, roomalaisen vallan hallintorakennus ja samalla maaherran asunto. Hallintorakennuksen paikalle on rakennettu roomalaiskatolinen kirkko.

Täällä maaherra Pontius Pilatus kuulustelee ja tuomitsee Jeesuksen.

Pilatus sanoo heille: ”Kummanko näistä kahdesta tahdotte minun vapauttavan, Barabbaanko vai Jeesuksen?”.

Niin he sanovat: ”Barabbaan!”.

Pilatus sanoo heille. ”Mitä minun on sitten tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?”.

”Ristiinnaulittakoon!”: sanovat kaikki.

Kun Pilatus näkee, ettei mikään auta, ottaa hän vettä ja pesee kätensä kansan nähden ja sanoo; ”Viaton olen minä tämän miehen vereen. ”Katsokaa itse eteenne”.

Niin kansa vastaa ja sanoo: ”Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle”.

Silloin heidän tahdostaan hän vapauttaa Barabbaan, mutta antaa Jeesuksen ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi.

Jeesus viedään pihan toiseen reunaan. Siellä sotilaat riisuvat Hänet ja panevat Hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja vääntävät orjantappuroista kruunun ja laittavat sen Hänen päähänsä. He pilkkaavat Häntä ja sylkevät Hänen päälleen, ottavat kepin ja lyövät Häntä päähän. Pilkattuaan he pukevat Hänet omiin vaatteisiinsa, antavat ristin Hänen kannettavakseen ja lähtevät viemään Häntä ristiinnaulittavaksi.

Tulemme pihalta kapealle kadulle, Marttyyriuden tielle eli Via Dolorosalle. Sen reunat ovat täynnä pieniä kauppoja. Väkeä on kaikkialla paljon. Jeesus kantaa ristiään. Sotilaat hoputtavat Häntä eteenpäin kovasanaisesti. Jeesus lyyhistyy ristinsä alle. Hän nousee ylös ja jatkaa tuskallista matkaansa. Maria katsoo Poikaansa ja naiset lohduttavat häntä. Herra on jälleen lyyhistymässä ristinsä alle. Hän ottaa tukea seinästä. Simon Kyreneläinen tulee paikalle ja sotilaat määräävät hänet kantamaan ristiä. Jeesus kävelee hitaasti, Simon Kyreneläinen on Hänen takanaan. Kosketan kädelläni seinää johon Jeesus nojasi. Tie tai paremminkin kuja lähtee nousemaan jyrkästi. Väkijoukosta tulee nainen Jeesuksen luo ja ojentaa Hänelle liinan. Jeesus kuivaa sillä kasvonsa ja ojentaa liinan takaisin naiselle. Naisen nimi on Berenice. (Myöhemmin Pyhä Veronica).

Jeesusta seuraa paljon kansaa. Heidän joukossaan on valittavia ja itkeviä naisia. Jeesus pysähtyy ja sanoo heille; ”Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. Sillä päivät tulevat, jolloin sanotaan: Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat jotka eivät ole imettäneet. Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: Langetkaa meidän päällemme ja kukkuloille Peittäkää meidät. Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu”.

Herramme tuskallinen taival jatkuu. Hän kaatuu maahan. Sotilaat nostavat Hänet kovakouraisesti jaloilleen. Luoja saa iskuja luoduiltaan.

Viimein saavutaan kaupungin ulkopuolelle Golgatalle eli Pääkallonpaikalle. Simon Kyreneläinen kantaa ristin kallion laelle. Jeesus kulkee hänen jäljessään sotilaiden saattamana. Gogatalla Hänet naulitaan ristiin.

Jeesus sanoo; ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”.

Ja sotilaat jakavat Hänen vaatteensa ja heittävät niistä arpaa. Kuudennella hetkellä aurinko pimenee.

Jeesus huutaa suurella äänellä; ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni!”. Ja sen sanottuaan Hän antoi henkensä.

Jumalanäidille muistuu mieleen Simeonin hänelle kauan sitten temppelissä lausumat sanat: ”… ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä…”.

Illan tultua saapuu Joosef Arimatialainen, hänkin Jeesuksen opetuslapsi. Hän menee Pilatuksen luo ja pyytää saada haudata Jeesuksen ruumiin. Joosef ja Nikodemos ottavat ruumiin ristiltä ja laskevat sen laakealle kivelle. Siinä he voitelevat ruumiin, käärivät sen puhtaaseen liinavaatteeseen ja panevat sen Joosefin itselleen hakkauttamaan hautaan. He vierittävät suuren kiven haudan suulle ja lähtevät pois.

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän aamun koitteessa, tulevat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Silloin Herran enkeli tulee ja vierittää kiven pois haudan suulta ja istuu sille. Enkeli puhuttelee naisia ja sanoo heille: ”Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei Hän ole täällä, sillä Hän on noussut ylös, niin kuin Hän sanoi. Tulkaa ja katsokaa paikkaa jossa Hän on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa Hänen opetuslapsillensa, että HÄN ON NOUSSUT KUOLLEISTA”.

Jään odottamaan tulevaa suurta viikkoa ja pääsiäisen aikaa.

Ylösnousemisen kirkko
Keisari Konstantinus Suuri alkoi rakennuttaa kirkkoa tälle pelastushistorian merkittävimmälle paikalle vuonna 326. Se valmistui vuonna 336. Ortodoksisessa maailmassa kirkko tunnetaan nimellä Ylösnousemisen kirkko ja lännessä Pyhän Haudan kirkko. Sen sisällä on monta kirkkoa ja pyhää paikkaa. Golgatalle johtaa rappuset. Sen päällä on kaksi kirkkoa: Roomalaiskatolinen kirkko sillä kohtaa, jossa Kristus naulattiin ristiin, sekä Ortodoksinen kirkko ja sen alttari on sillä kohtaa johon Kristuksen risti pystytettiin. Alttarin vieressä on lasin alla näkyvissä kallion halkeama. Kumarrun alttarin ääressä ja lattiassa olevasta aukosta kosketan kalliota. Tämä on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta josta on tullut kulmakivi. Golgatan juuressa on laakea kivi, jonka päällä Joosef Arimatialainen ja Nikodemos voitelivat Heramme ruumiin ennen sen hautaamista. Kiven ylläpuolella on kahdeksan lampukkaa. Niistä neljä on ortodoksien, yksi roomalaiskatolisten, yksi armenialaisten ja yksi koptien. Vähän matkan päässä Pyhän haudan suuntaan voitelukivestä on paikka, josta naiset Armenialaisen perimätiedon mukaan, katsoivat ristiinnaulittua Jeesusta (Matt.27: 55 - 56). Pyhään hautaan pääsyä odottaessamme alamme laulaa hiljaa; ”Sinun ylösnousemistasi Kristus Vapahtaja…”. Saamme laulamme sitä puolituntia. Haudassa käynti ja sen kunnioittaminen ei kestä puoltakaan minuuttia, sillä oviaukossa oleva munkki hoputtaa koko ajan. Tämä on ymmärrettävää sillä kunnioittajien jono on katkeamaton. Ajan lyhyys ei estä paikan pyhyyden aistimista! Haudasta poistuessani korviini kantautuu slaavinkielinen pääsiäisstikiira. Toinen pyhissä oleva ryhmä jatkaa siitä, mihin me lopetimme. Menemme Pyhää Hautaa vastapäätä olevaan Ortodoksisuuden kirkkoon. Sen lattiassa on matala marmorinen tolppa joka osoittaa 0-meridiaanin kohtaa Jerusalemin mukaan. Se on maailman keskipiste, sillä Palestiina ja ennen kaikkea Jerusalem ovat kristillisen maailman hengellinen keskus. Tolpan paikan mukaan määräytyy mm. ortodoksisten kirkkojen, paitsi Suomen, pääsiäisen ajankohta. Käymme vielä paikassa, josta löytyi Kristuksen risti. Näin olemme käyneet kunnioittamassa Marttyyriuden tien ja Ylösnousemuksen keskeisimpiä tapahtumapaikkoja. Tänne jää monta kohdetta odottamaan seuraavaa kertaa.

Ajatella, keitä kaikkia kirkkomme pyhiä ihmisiä onkaan käynyt kunnioittamassa näitä pyhiä paikkoja. Ja nyt Jumala on suonut minun olla heidän jalanjäljillään!

Ostan Pyhän Pihan läheisyydessä olevasta kreikkalaisesta kaupasta rukousnauhan. Käyn pyhittämässä sen sekä Maria Magdaleenaa kuvaavat ikonikortit kivellä, jonka päällä Herramme pyhä ruumis voideltiin ennen hautaamista. Kunnioitan vielä kerran tätä pyhää paikkaa.


15.10. Perjantai. KOHTI TIBERIASTA

Pyhän Gerasimoksen luostari
Pyhän Gerasimos Jordanialaisen luostari sijaitsee Jerikon itäpuolella. Pyhä Gerasimos perusti sen vuonna 455. Porttiholvi johtaa rakennusten ympäröimälle pihalle. Pihassa kasvaa muutama puu, on kukkaistutuksia ja pieni suihkukaivo. Luostarissa saamme Pyhiä kunnioittamaan tulevan kestityksen; väkevää kahvia, keksejä ja vettä. Kaksi kissaa telmii keskenään ison kukkaruukun ympärillä ja yksi loikoo puun juurella.

Menemme kirkkoon. Ostan muutaman tuohuksen ja sytytän ne. Kunnioitan ikoneita. Ennen poistumista laulamme Isä meidän rukouksen ikonostaasissa olevan Kristuksen ikonin edessä.

Luostarin pienessä kirkossa on suurikokoinen, kaunis, aiheeltaan ja asettelultaan herkkä ikoni; Imettävä Jumalanäiti. Siinä Jumalanäidin sylissä makaa rintaa imevä pienokainen. Jumalanäidillä on kruunu päässään. Ei taida tällaista ikonia olla yhdessäkään Suomen kirkossa. Kontrastiksi Imettävälle Jumalanäidille on porttiholvissa täysin toisella tavalla puhutteleva ikoni. Siinä polvillaan maassa olevalla ja itkevällä Kristuksella on veren tahraamalla kämmenellään ihmisen alku. Sen vieressä on kreikankielinen juliste, jonka aiheena mm. on nykyajan Herodias (Mark.6: 19, 21 – 24), joka odottaa uhrikseen Kristuksen murehtimia taimia. Juliste ja ikoni ovat voimakas ja peittelemätön kannanotto yhteen aikamme kipeään asiaan. Kylmäksi se ei minua jätä!

Pyhä Gerasimos syntyi 300-luvun lopulla ja kuoli vuonna 475. Aluksi hän asui perustamassaan luostarissa. Sitten hän siirtyi erämaahan asuen siellä luolassa. Luostarissa Pyhä Gerasimos kävi lauantaisin ja sunnuntaisin. Hän oli päässyt pyhyydessä niin korkealle, että jopa villieläimetkin kunnioittivat ja palvelivat häntä. Perimätieto kertoo, että kerran kävellessään Jordanvirran rannalla Pyhä Gerasimos kohtasi leijonan. Nähtyään Gerasimoksen eläin alkoi ääntelehtiä luokseen pyytävästi ja samalla nosti vaivalloisesti toista etutassuaan. Gerasimos meni leijonan luo, istahti sen eteen kivelle ja alkoi tutkia tassua. Siihen oli uponnut iso tikku. Poistettuaan tikun ja hoidettuaan haavan, Gerasimos alkoi hätyyttää leijonaa poistumaan omille teilleen, mutta eläin ei lähtenyt. Parannuttuaan se jäi Gerasimoksen luo ja palveli häntä kuin kuuliaisuusveli niin kauan kuin Gerasimos eli. Kolmisen vuotta Pyhän Gerasimoksen kuoleman jälkeen tuli tälle alueelle kilvoittelemaan Pyhittäjä Maria Egyptiläinen.

Nasaret
Saavumme Nasaretiin, Jumalanäidin ja hänen Poikansa lapsuuden kylään. Nykyään kylä on sadantuhannen asukkaan kaupunki. Täällä on kaivo, jolta nuori Maria oli hakemassa vettä, kun hänelle ilmestyi enkeli Gabriel joka ilmoitti; ”Terve armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi… Älä pelkää Maria, sillä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus…”. Silloin Maria sanoi: ”Katso minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle sanasi mukaan”. (Luuk.1: 26 - 38). Kirkkomme syntysanat oli näin lausuttu. Kaivo on Arkkienkeli Gabrielille pyhitetyssä kirkossa. Muutama päivä sitten olin Mooseksen kaivolla Pyhän Katarina luostarissa, ja nyt saan kunnioittaa Marian kaivolla Nasaretissa. Juon mukillisen kaivon vettä. Se on hyvän makuista.

Kirkosta poistuessani tulee mieleen vaellus, joka on vaatinut Jumalan varjelusta, mielen lujuutta sekä fyysistä kestävyyttä. Evankeliumissa on kertomus Joosefin ja Marian lähdöstä Nasaretista verollepanoa varten Betlehemiin. Tuota lukiessani en ole ajatellut, että matkaa paikkakuntien välillä on linnuntietä 110 kilometriä. Maitse sitä on ja oli kymmeniä kilometrejä enemmän. 2010 vuotta sitten matka on vaatinut huolellisen valmistelun. Se on ollut monella tavoin vaarallinen. Aikaa matkasta suoriutumiseen on mennyt useampi viikko. Lisäksi Maria on ollut viimeisillään raskaana. Joulupaaston voisi aloittaa lukemalla Luukkaan evankeliumin 2.luvun jakeet 1 - 5, ja lähteä heidän kanssaan matkalle. Sitten 6 viikon kuluttua, Betlehemiin päästyämme, Herramme syntymän aikaan voisi lukea jakeet 6 - 20. Vaellus ei pääty tähän. Muutaman päivän kuluttua Joosef nostaa aasin selkään vasta lapsivuoteelta nousseen äidin sekä vauvan, eivätkä he lähde rauhassa kohti kotikylää Nasaretia, vaan kuolemaa pakoon Egyptiin (Matt.2: 13-18). Paljoa maailma ei ole noista ajoista muuttunut. Tänäänkin on valtava joukko ihmisiä joka katsoo tehtäväkseen surmata Jeesus tavalla tai toisella, tai vähintään mitätöidä Hänen ja Pyhien Apostolien opetukset.

Taaborin vuori
Nasaretista ajamme 7 kilometrin päähän Taaborin vuorelle, Herramme kirkastumisen tapahtumapaikalle. Sen laki kohoaa 320 metriä ympäristönsä yläpuolelle. Se erottuu komeasti, ja komeasti näkyy sen huipulta ympäristöön. Laella on kreikkalainen Herramme kirkastumisen nunnaluostari. Luostarin kirkossa diakonimme lukee: ”Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen…”, (Matt17: 1 - 13) ja sen jälkeen laulamme troparin ”Oi Kristus, Sinä kirkastuit vuorella…”. Luostarin pienessä kaupassa teemme ostoksia. Saamme siellä kreikkalaisissa luostareissa tyypillisen pyhissäolijan kestityksen. Kaupasta ulos tullessani minua tervehtii luostarin kissa.

Iltapäivällä saavumme Tiberiakseen. On sapatin aatto. Keskustassa on paljon ihmisiä. Hyvissä ajoin ennen juutalaisten sapatin alkamista kaikki kaupat ja muut palvelupisteet suljetaan. Ensimmäisen tähden tullessa näkyviin alkaa sapatti. Autiolla kauppakadulla kävelee ainoastaan kaksi pyhän maan matkaajaa.




16.10. Lauantai. GENNESARETIN JÄRVEN YMPÄRI

Herramme tekoja
Lähdemme Kristuksen maanpäällisen toiminnan keskeisiin paikkoihin. Sivuutamme Migdal- nimisen paikkakunnan, eli vanhan Magdalan, Maria Magdaleenan syntymäpaikan. Tulemme pian Gennesaretin järven rannassa sijaitsevaan Benediktiläisluostariin. Se on rakennettu paikalle, jossa Kristus ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla viisituhatta miestä, sekä naisia ja lapsia (Matt14: 13 - 21). Samalla paikalla Kristus lähetti Pietarin kalaan, jolloin hän sai suuren saaliin (Luuk.5: 1- 11). Lähistöllä on vuorisaarnan pitopaikka. Ennen Kapernaumiin menoa käymme rukoilemassa Kaikkien Apostolien kirkossa. Se on rakennettu paikalle, jossa Kristus paransi katon kautta hänen eteensä lasketun halvaantuneen (Luuk.5: 17 - 26). Kirkko on bysantin aikainen. Kirkkosalin seiniä koristavat upeat seinämaalaukset.

Kapernaum
Kristuksen aikuisiän kotikaupunki ja maanpäällisen toiminnan keskeinen paikka oli Kapernaum. Täällä Hän mm. herätti kuolleista Jairuksen tyttären ja paransi monia sairaita kuten esimerkiksi kaksi sokeaa, sadanpäämiehen palvelijan, verenvuototautia sairastavan naisen sekä miehen kuivettuneen käden. Nykyään kaupunki on raunioina. Vanhan synagogan raunioiden vieressä ovat apostoli Pietarin kodin rauniot. Täällä Kristus paransi Pietarin anopin kuumetaudista (Matt.8: 14 - 15).

Bysanttilaisen luostarin raunioilla
Kapernaumista ajamme Gennesaretin järven länsirannalle Kursiin. Täällä Kristus ajoi saastaiset henget sikoihin (Luuk.8: 26 - 39). Menemme paikan lähellä olevien bysanttilaisen luostarin kirkon raunioille. Täällä on paljon jäljellä hienoja mosaiikkilattioita. Luostari toimi 700-luvun alusta 800-luvun puoliväliin. Toiminnan lopetti, kuinkas muuten, eri mieltä olevat maahantunkeutujat. Diakoni lukee em. evankeliumin kohdan. Tämän jälkeen matkamme johtaja jakaa kullekin pyhissäkävijälle Pyhiinvaeltajan kunniakirjan, jossa lukee mm: Täten todistamme, että N N on raamatullista kutsua noudattaen noussut Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin, ja on täten oikeutettu käyttämään JERUSALEMIN PYHIINVAELTAJAN arvonimeä.

Gennesaretin järven eteläpäässä, kohdalla josta Jordanjoki alkaa, käymme Yardenit- nimisessä paikassa. Se on paikka jossa voi käydä kastautumassa Jordanjoessa. Siellä on iso matkamuistomyymälä. Herran kasteen paikka on lähellä Kuollutta merta. Se on sotilasaluetta, joten sinne on erittäin vaikea päästä. Ehkä siksi Yardenit on rakennettu. Palaamme Tiberiakseen.

Vierailu luostarissa
Hotellimme lähellä, Gennesaretin järven rannalla, on Kaikkien Apostolien luostari. Se on rakennettu paikalle, jossa perimätiedon mukaan Jeesus ilmestyi ylösnousemisensa jälkeen kolmannen kerran apostoleille (Joh. 21: 1 - 14). Hieman ennen kello kahdeksaatoista minä, vaimoni ja neljä muuta pyhissäkävijää lähdemme luostarille toivossa, että siellä olisi vigilia. Umpirautainen portti on kiinni. Aikamme odotettuamme soitamme ovikelloa. Vanha munkki ilmestyy muurille. Selitämme hänelle, keitä olemme. Hän tulee avaamaan portin ja päästää meidät sisään. Kysyessämme häneltä täällä toimitettavasta vigiliasta, hän kertoo pappismunkin menneen toimittamaan sitä toisaalle. Hän opastaa meidät luostarin kirkkoon. Kunnioitamme ikoneita. Saatuamme luvan laulamme Isä meidän rukouksen. Ostan pari teosta. Ostoksia näyttävät tekevän toisetkin. Kiitämme munkkia ja poistumme. Tämä oli hieno päätös pyhissäololle. Varhain aamulla lähdemme kotiin.


EPILOGI

Vanha kreikkalainen kertomus teoksesta "Askites mesa ston kosmo"

Pyhän haudan kunnioittajat
Ikimuistoisista ajoista lähtien on kristityillä ollut tapana ainakin kerran elämässään käydä Pyhällä maalla kunnioittamassa Herramme pyhää hautaa, sekä käydä paikoilla joissa Kristus eli ja toimi. Tämä vaivalloinen, ja joskus vaarallinenkin matka suunniteltiin huolellisesti. Ennen lähtöä käytiin synnintunnustuksella ja pyhällä ehtoollisella.

Pyhällä maalla käytiin kunnioittamassa mahdollisimman monella pyhällä paikalla ja kastauduttiin Jordanjoessa. Usein matkaan liittyi jokin uhraus; jotkut tekivät matkan kävellen, jotkut lahjoittivat rahaa pyhiin paikkoihin ja jotkut työskentelivät pyyteettömästi ilman palkkaa jossain luostarissa tai pyhässä paikassa. Kotiin tuotiin Pyhä tuli sekä esimerkiksi pyhitettyjä ristejä, liinoja ja vahakynttilöitä.



Kun pyhissäkävijän tiedettiin saapuvan kotiin, niin jokainen kynnelle kykenevä kyläläinen papin johtamana lähti kotiin palaavaa vastaan kylän ulkopuolelle. Juhlakulkueessa ja kirkonkellojen soidessa hänet saatettiin kylän kirkkoon. Siunauksesta jonka pyhissäkävijä sai pyhillä paikoilla käytyään, häntä alettiin kunnioittaa ja kutsua kunnianimellä Hatšís. Eli häntä ruvettiin kutsumaan esimerkiksi Hatšís Aleksios. Kunnianimen saivat myös jokainen perheenjäsen. Vaimon nimeen liitettiin Hatšéska, Hatšína tai Hatšaná. Lapset ja lastenlapset saivat nimen Hatšúdes. Papin puhutellessa miestä ja vaimoa samanaikaisesti, hän sanoi esimerkiksi; arvoisat pyhissäkäyneet Theodorakikset.

Pyhissäkäyneet alkoivat käydä kirkossa säännöllisemmin, paastosivat, kävivät usein synnintunnustuksella ja ehtoollisella. Ennen kaikkea he pyrkivät välttämään epäoikeudenmukaisuutta. Tyypillistä oli että, kaupan käynnissä he eivät enää käyttäneet vaakaa vääryydenteon välttämiseksi. Kun heille jouduttiin punnitsemaan jotain, he käänsivät katseensa muualle, jotta eivät olisi havainneet mahdollista väärinkäytöstä. Myydessään esimerkiksi valmiiksi punnittuja jauhoja, he avasivat säkin ja laittoivat siihen jauhoja pari kourallista lisää. Ostaessaan jotain he maksoivat ylimääräistä.

Kerran erääseen kylään saapui hiilikauppias. Hänen luokseen tuli asiakas. Kauppias sanoi asiakkaalle; ”Minä olen Hatšís, joten en voi punnita sinulle hiiliä. Punnitse itse”.

Asiakas vastasi; ” Minäkin olen Hatšís, joten minäkään en voi sitä tehdä”.

Hiilikauppias pyysi ohikulkijaa punnitsemaan hiilet. Ja niin saatiin kauppa tehtyä.

Pyhissäkäynti paikoilla, joissa Kristus eli ja toimi osoitti rakkautta ja kunnioitusta Häntä kohtaan. Siitä muodostui elämän käännekohta ja alku uusille hengellisille elämäntavoille. Samoin kuin lampukkaan lisätty öljy piti yllä sen liekkiä, pyhissäkäynnin muisteleminen ylläpiti ja lisäsi rakkautta Kristusta ja kaikkia Pyhiä kohtaan. (Suomennos KL).

Kunnia olkoon Sinulle Herra, kunnia Sinulle!

Kari Laitinen

Päiväkirjaani olen täydentänyt ja asiatietoja tarkastanut seuraavista teoksista:

Pyhä Raamattu. 1938 ja 1992.
Askites mesa ston kosmo. Agion Oros 2008.
Taksidevontas stin Agia Gi. Lemesos 2005.
O Agios Gerasimos Iordanitis. Viografia. Saint Gerasimos convent Jericho Israel 2008.
Iera Moni Agion Apostolon Tiveriados. IM Ag. Apostolon Tiveriados 2008.